Audioharrastajan ensivaikutelmia Nokia Essence -kuulokkeista

Phil 6.9.2011

Nokia_Essence_Bluetooth_Stereo_Headset

ESPOO - Audioharrastajat ovat vaativaa väkeä.  He ovat täydellisyyden tavoittelijoita, jotka haluavat helliä kuuloaistiaan ja etsivät jatkuvasti entistä edistyksellisempää teknologiaa.  Muiden mielestä ”ihan hyvältä” kuulostava äänentoisto voi aiheuttaa audioharrastajassa samanlaisia tuntemuksia kuin liitutaulun raapiminen. Nokia Essence on uusi Bluetooth-korvanappikuuloke, jonka ansiosta vannoutuneinkin audioharrastaja voi nauttia korkeasta äänenlaadusta myös kaupungin hälinässä.

Mutta pystyykö tämäkään korvakuuloke täyttämään hifistien lähes mahdottomat vaatimukset?  ”Kyllä!” sanoo tuotepäällikkö Karolina Järvensivu, joka itsekin tunnustautuu audioharrastajaksi. Jututimme häntä hiljattain.

Jälleen uusi Bluetooth-kuuloke? Miten Essence eroaa muista?

Se pystyy vaimentamaan jopa 99,8 prosenttia ympäröivästä melusta. Muut eivät pysty samaan. Suorituskyvyn lisäksi ainutlaatuista Nokia Essence -kuulokkeessa on sen toteutustapa.

Nokian perusajatuksena on liikkuvuus. Siksi pohdimme tarkasti, kuinka voisimme parantaa musiikin kuuntelukokemusta meluisilla paikoilla. Huomasimme, että eniten ongelmia aiheuttaa autojen, junien ja linja-autojen aiheuttama matalataajuinen melu. Tavalliset korvanappikuulokkeet vaimentavat keskitaajuisen ja korkeataajuisen melun, mutta matalat taajuudet pääsevät läpi ja pilaavat kuuntelukokemuksen. Käyttäjä joutuu lisäämään äänenvoimakkuutta, jotta kuulisi bassoäänet kunnolla. Tällöin keskialue kuuluu usein sietämättömän voimakkaasti. Basso taas kuulostaa samealta ja peittää alleen muut taajuudet. Lopputulos on aika kaukana audioharrastajan unelmasta.

Nokia Essence -kuulokkeissa vaimensimme keskitaajuisen ja korkeataajuisen melun muotoilun avulla. Siksi pystyimme kohdentamaan aktiivisen melunvaimennuksen mataliin taajuuksiin. Bassoäänet kuuluvat terävästi, selkeästi ja vahvasti esimerkiksi liikenteessä. Käyttäjän ei tarvitse lisätä äänenvoimakkuutta, koska kuulokkeet vaimentavat ympäröivän maailman äänet.

Kuulostaa hienolta. Mitä muita hienouksia uutuusmallissa on?

Audioharrastajat ilahtunevat siitä, että käytämme Active Noise Cancellation -kohinanvaimennustekniikkaa. Melua mittaava mikrofoni on siis korvan sisällä eikä sen ulkopuolella niin kuin perinteisissä ratkaisuissa. Tämä tarkoittaa, että kuulokkeet vaimentavat myös muunlaisia sivuääniä, jotka voivat olla yllättävän ärsyttäviä. Kun käyttäjä kuuntelee musiikkia tavallisilla korvanappikuulokkeilla hiljaisessa ympäristössä, hän saattaa kuulla omat sydämenlyöntinsä ikään kuin veren kohinana pään sisällä. Nokia Essence -kuulokkeet vaimentavat tällaista kohinaa. Lisäksi voimakkaat bassoäänet saattavat aiheuttaa resonanssia eli myötävärähtelyä korvakäytävässä, mikä saa basson kuulostamaan laahustavalta ja kumisevalta. Pystyimme ratkaisemaan tämänkin ongelman, eli Nokia Essence -kuulokkeissa bassoäänet soivat erittäin napakasti ja tarkasti.

Näiden ominaisuuksien ansiosta musiikki kuulostaa upealta, suorastaan hämmästyttävän hyvältä – myös pahimman hälinän keskellä, kuten ruuhkaisella kadulla tai metrossa.

Miten Nokia Essence eroaa muista markkinoilla olevista Bluetooth-kuulokkeista?

Teimme laajoja vertailutestejä, joissa Nokia Essence -kuulokkeet erottuivat edukseen.  Muut Bluetooth-kuulokkeet eivät päässeet edes lähelle niiden suoritustasoa. Nokia Essence on aivan omaa luokkaansa.

Korvanappikuulokkeet voivat olla hankalia puheluita soitettaessa. Miksi tämä johtuu?

Tavalliset korvanappikuulokkeet eristävät melun puheäänen perustaajuuksilla. Siksi käyttäjä saattaa kuulla oman äänensä kaiun puhelinkeskustelun aikana. Tätä erittäin ärsyttävää ilmiötä kutsutaan okkluusioksi. Nokia Essence -kuulokkeissa puhemikrofoni syöttää ääntä ulkomaailmasta takaisin kuulokkeisiin, mutta ainoastaan tarkkaan rajatulla taajuudella puheäänen taajuusalueella, joka on 400–3 400 hertsiä.  Siksi ääni kuulostaa entistä luonnollisemmalta. Käytämmekin tämän tuotteen yhteydessä käsitettä luonnollinen puhe. Tämän alueen ulkopuolelle jäävät taajuudet tietenkin eristetään, mikä helpottaa myös meluisilla paikoilla puhumista.

Entäpä akkukesto?

Valmiusaika on 240 tuntia ja käyttöaika noin kahdeksan tuntia.

Essence-kuulokkeissa on pienet basso- ja diskanttipainikkeet. Mikä niiden tehtävä on?

Ne perustuvat ääniasiantuntijoidemme omaan viritysprojektiin. Nämä äänitohtorit ovat erittäin tarkkoja sen suhteen, miltä tuotteemme saavat musiikin kuulostamaan. Halusimme tarjota käyttäjille vaihtoehtoja. Kun molemmat painikkeet ovat pois päältä, ääni toistuu samankaltaisesti kuin oopperasalissa. Ääni on säädetty ammattimaisesti vastaamaan mahdollisimman tarkasti alkuperäistä nauhoitusta.  Kun bassotehostin kytketään päälle, ääni on kuin huippuluokan hifikaiutinjärjestelmässä: ei jylisevä vaan selkeä ja nautinnollisen terävä. Tästä ominaisuudesta on hyötyä etenkin meluisilla paikoilla, ja se perustuu kohinanvaimennustekniikkamme erinomaiseen suorituskykyyn.  Kun diskanttitehostin on päällä, ääni on kuin sähköstaattisessa kaiuttimessa: keski- ja korkeataajuuksien yksityiskohdat ja hienoudet erottuvat tarkasti. Tämä vaihtoehto sopii erinomaisesti esimerkiksi jazzin ja klassisen musiikin kuunteluun.

Mitä muuta mukavaa Nokia Essence tarjoaa?

Se tukee apt-X- ja AAC-suoratoistoa tavallisen Bluetooth-yhteyden lisäksi.

Eli?

Bluetooth on kanava, jota pitkin tieto lähetetään, mutta tiedon pakkaustapa vaihtelee puhelin- ja valmistajakohtaisesti.  Tavallisessa Bluetooth-yhteydessä käytetään SBC-koodekkia.  SBC kuulostaa sitä paremmalta, mitä korkeampaa bitpool-arvoa käytetään. Nokian puhelimet tukevat erittäin korkeaa bitpool-arvoa, mikä tarkoittaa erinomaista äänenlaatua. Muiden valmistajien puhelimissa, kannettavissa tietokoneissa ja tablet-laitteissa tuemme apt-X- ja AAC-suoratoistoa, jonka on vaihtoehtoinen tapa toistaa korkealaatuista musiikkia. Toisin sanoen äänenlaatu on huippuluokkaa laitteesta riippumatta.

Millainen Essence-kuulokkeiden melunvaimennus on Nokia BH-905i -kuulokkeisiin verrattuna?

Nokia BH-905i-stereokuulokkeiden aktiivinen kohinanvaimennustekniikka vähentää taustamelua jopa 99 prosenttia. Nokia Essence -kuulokkeissa saavutimme uuden tason: 99,8 prosenttia. Tämä tarkoittaa, että onnistuimme nelinkertaistamaan kokonaiseristyksen.  BH-905i oli maailman paras aktiiviseen kohinanvaimennustekniikkaan perustuva Bluetooth-kuuloke. Nyt meillä on uusi ykkönen: Nokia Essence. Kilpailijat eivät yksinkertaisesti pärjää sille.

Kuulostaa todella hyvältä. Itse asiassa olen aina halunnut juuri tällaiset kuulokkeet. Voisitko mitenkään järjestää minulle Nokia Essence -kuulokkeet?

No, voin antaa omani sinulle.

 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Nokia asiakastuki
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)
Ota yhteyttä Nokia-tukeen

Lue kommentointiohjeet

 
  • Anonymous

    No nyt alkaa olla sopivantasoista jargonia =D

    Kiitos Järvensivulle.

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1809171172 Jari-Jukka Kallunki

    Voisitko järjestää Nokia Essence -kuulokkeet myös minulle?

  • Jaani Paakki

    Minkäs hintaset noista sitten tulee? Ja mullekki voi järjestää tollaset!

  • http://aani.nokia.fi Heidi

    Karolina antoi omat kuulokkeensa Philille, mutta lokakuussa näitä saa kaupasta hintaan 129€.

    • Anonymous

      No kyllä on tyyriit.. Tämän hetkiset Sennheiserit makso 30 euroa. Tuskin ikinä kulkeutuu nämä kuulokkeet mun taskuihini tolla hinnalla. :(

    • Anonymous

      No kyllä on tyyriit.. Tämän hetkiset Sennheiserit makso 30 euroa. Tuskin ikinä kulkeutuu nämä kuulokkeet mun taskuihini tolla hinnalla. :(

  • Anonymous

    Heh. Hintaa taitaa löytyä vähintään saman verran kuin kuulokkeet vähentää melua.

    Kyllä nämä mullekkin kelpaisi, jos mullekkin semmoset järkkäät.

    • http://aani.nokia.fi Heidi

      Emme ole alkaneet vielä jaella tavaraa ilmaiseksi sen laajamittaisemmin, mutta toki ilmoitamme mikäli tilanne tästä muuttuu ;-D Tällä haavaa ainoaksi vaihtoehdoksi kuulokkeiden hankkimiseen jää siis matkapuhelintarvikeliikkeessä vierailu.

      • Anonymous

        No voi harmi :D houkuttelevat kuulokkeet mutta hinta on mitä suolaisin.

      • Anonymous

        Kannattaa aina varmistaa että puheluiden aikana kaikille vahvistimien kanssa lähellä olleille ‘stittidiitti tittidii dii plärrrrrrrrr’ -möly ei kuulu yhtäkkiä omista kuulokkeista; Omaan kokemukseen perustuen muutamakin tällainen ‘melua vaimentava’ kuulokkeisto nimittäin on myynnissä. Ei ole ihan parasta kännykän kanssa likkuessa.

        • Anonymous

          Moi, Nokian lisälaitteissa GSM signaalin ylikuuluminen on aina estetty
          asiaankuuluvalla elektroniikkasuunnittelulla ja Nokia Essence kuulokkeet
          eivät sisäänrakennetusta ANC toiminnostaan huolimatta poikkea yhtään näistä Nokian tiukoista GSM immuniteetti vaatimuksista.

          Ja sama arkikielelle käännettynä: Nokia Essence kuulokkeista ei kuulu GSM signaalia missään
          käyttötilanteessa, mukaanlukien ANC päällä & puhelu meneillään käyttö
          joka on GSM ylikuulumisen kannalta kaikkein haastavin
          tilanne.

          t. Jouni Knuuttila,
          Audio Spesialisti, Nokia R&D

  • Romero_h1etala

    Nuo kun saisi testiin, nyttemmin kun ruohonleikkuu ja musiikinkuuntelu ei sovi yhteen. Olisi mielenkiintoista kuulla miten noiden kanssa tulee eroa verrattuna nykyisiin kuulokkeisiini.

  • Juha Matti Keskinen

    Kuulokkeita ei viitti koskaan ostaa summissa. Olis kiva jonnekin päästä kuuntelemaan noita niin ei tule ostettua sikaa säkissä. on noillakin sentään sen verran hintaa.

  • Pingback: Nokia Essence vastamelukuulokkeet

  • Vieras

    En voi käyttää tuollaisia nappikuulokkeita. Lisäksi haluaisin mahdollisuuden käyttää mitä tahansa kuulokkeita. apt-X-vastaanottimia kannettavana ei taida olla muita tällä hetkellä, tai siis onhan niitä, Nekin on kuulokkeissa kiinni.

    Minulla on tällä hetkellä käytössä Nokian BH-500 ja mielelläni päivittäisin sen apt-X-aikaan.