Keniassa syntymiä rekisteröidään matkapuhelimilla

Juuso 5.12.2011

Kenya_3

ESPOO – Nokia ja Suomen ulkoministeriö tukevat syntymien rekisteröintiä matkapuhelinten avulla edistävää Plan Internationalin vapaaehtoishanketta Kenian eteläosassa Kwalessa. Viime viikolla saimme harvinaislaatuisia vieraita, kun hankkeen parissa työskentelevät Nora ja Ali vierailivat Nokian pääkonttorilla kertomassa, kuinka projekti toimii.

Nora Kamene Mutuku ja Ali Yusuf Mwatsahu ovat vapaaehtoisina hankkeessa, joka pyrkii helpottamaan syntymien rekisteröintiä ja takaamaan sen, että jokaisella kenialaisella olisi jonain päivänä syntymätodistus.

Suomalaiset sääolosuhteet olivat tehneet Noralle tepposet, ja hän oli haastatteluhetkellä menettänyt äänensä, joten juttelimme Alin kanssa hankkeesta. Hän kertoi, että ilman syntymätodistusta opintojen loppuun vieminen tai työn saaminen vaikeutuvat huomattavasti. Esimerkiksi kahdeksannella luokalla suoritettavien valtakunnallisten kokeisiin osallistuminen on mahdotonta ilman todistusta, mikä taas johtaa siihen, ettei ilman todistusta jäänyt voi hakea jatkokoulutukseen.

Lisäksi nykyinen rekisteröintikäytäntö on tehoton ja raskas.

”Kun lapsi syntyy, vanhempien täytyy tehdä syntymäilmoitus paikallishallinnon toimistossa, jonne saattaa ilman julkista liikennettä tai autoa olla useamman tunnin kävelymatka. Joskus myös paikan päällä joutuu odottamaan päiviä, sillä viranomaisilla on valvottavanaan laaja alue ja he eivät välttämättä ole paikalla juuri silloin”, Ali kertoo, ja jatkaa, että rekisteröinnin monimutkaisuus myös koituu kalliiksi vanhemmille.

”Ensimmäisen ilmoittautumisen jälkeen asian käsittelyssä saattaa kestää kahdesta kolmeen kuukautta, minkä jälkeen tiedot toimitetaan piirihallinnolle, jossa voi mennä toiset kolme kuukautta. Sen jälkeen vanhempien täytyy myös matkustaa paikan päälle hakeakseen varsinaisen syntymätodistuksen. Myös näihin matkoihin voi mennä päiväkausia sekä paljon rahaa, eikä viranomaisten paikallaolosta ole mitään takuita. Pelkät matkat maksavat sekä aikaa että rahaa vanhemmille”, Ali sanoo ja toteaa nauraen perään, että järjestelmä on hyvin erilainen kuin mitä hän on matkansa aikana Suomessa nähnyt.

Alin mukaan juuri syntymien rekisteröinnin monimutkaisuus ja hankaluus vaikuttavat siihen, että monet vanhemmista eivät koe tarpeelliseksi rekisteröidä lapsiaan. He eivät myöskään tiedä, mitä kaikkia seurauksia syntymätodistuksen puuttumisella voi olla. Koulutuksen ja työnsaannin vaikeutumisen lisäksi nykytilanne voi vaikeuttaa perinnönjakoon liittyviä tilanteita. Keniassa moniavioisuus on yleistä, joten niillä lapsilla joilla on syntymätodistus, on lain edessä oikeus perintöön. Maassa, jossa varallisuus on niukassa, pienenkin omaisuuden periminen on iso asia.

Vapaaehtoistyö on monen tekijän summa

Kenian terveysministeriön tilastot kertovat, että vain noin joka toinen lapsi rekisteröidään tällä hetkellä. Plan Internationalin, Suomen Ulkoministeriön ja Nokian yhteistyöhankkeelle on siis tilausta. Hankkeessa Nokia matkapuhelinten ja Nokia Data Gathering -palveluun perustuvan sovelluksen avulla kootaan tietoja syntyneistä lapsista suoraan vanhemmilta kotikylissään sen sijaan, että heidän täytyisi matkustaa useita kertoja rekisteröinnin takia. Tekstiviesti myös kertoo kun todistus on haettavissa piirihallinnosta, joten turhilta reissuilta säästytään. Tulevaisuudessa esimerkiksi kätilöt, sairaanhoitajat ja muut viranomaiset, jotka liikkuvat vaikeasti tavoitettavilla syrjäseuduilla, voisivat käyttää palvelua ja siirtää tiedot suoraan valtion tietoverkkoon.

Ali kertoo, että tiedonkeräysprosessin lisäksi keskeistä on levittää sanaa rekisteröinnin tärkeydestä ja opastaa ihmisiä käyttämään uutta järjestelmää. Työ on hidasta, mutta hänen mielestään välttämätön osa suurempaa tavoitetta uudistaa syntyvyyden rekisteröinnin raskas koneisto.

”Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Kenian valtion tavoitteena on, että koko rekisteri muuttuu sähköiseksi, joten valtakunnallisen, helppokäyttöisen rekisteröintikäytännön luomiselle on valtava tarve”, hän toteaa ja kertoo myös, että kolmen vuoden sisällä Keniassa on myös astumassa voimaan laki, joka edellyttää syntymätodistusta valtion asiakirjojen saamiseksi. Uudistuksilla onkin siis kiire.

Hän myös kiittelee projektin teknisiä valmiuksia.

”Meillä ei ole juuri ollut ongelmia. Keniassa matkapuhelinverkko toimii hyvin syrjäseuduillakin ja tieto liikkuu prototyyppipuhelimista erinomaisesti”, Ali vastaa, kun kysyn hankkeen mahdollisista teknisistä ongelmista.

Ali ja Nora ovat molemmat toimineet Plan Kenian vapaaehtoisina jo useamman vuoden. Alin puheessa toistuu jatkuvasti yksi sana: yhteisö. Hän on mukana siksi, että haluaa yksinkertaisesti tehdä hyvää.

”On tärkeää antaa jotain takaisin sille yhteisölle, josta on tullut. Tehdä ihmiset onnellisiksi ja auttaa heitä sekä yhteisöä laajemmin opettamalle heille, miten ottaa osaa yhteiskuntaan”, vapaaehtoistyön lisäksi maanviljelijänä työskentelevä Ali pohtii.

Hän toivookin, että useammat lähtisivät vapaaehtoistoimintaan mukaan.

”Siinä oppii paljon uutta ja tapaa uusia ihmisiä. Ja heidän auttamisestaan tulee hyvä mieli. Olisi hienoa jos useammat tulisivat mukaan”, hän sanoo.

Keniassa hanke on toiminut tammikuusta lähtien neljällä eri alueella, joissa kaikissa saavutetut tulokset ovat olleet rohkaisevia. Uusia rekisteröintejä on tehty pelkästään Alin toiminta-alueella Kwalessa yli tuhat. Äänen toimituksessa toivotaan sekä hankkeelle että Alille ja Noralle valoisaa tulevaisuutta!

Millaisia ajatuksia Nokia Data Gatheringin käyttö vapaaehtoisprojektissa herättää lukijoissamme?

Kuvat: Plan Suomi

 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Nokia asiakastuki
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)
Ota yhteyttä Nokia-tukeen

Lue kommentointiohjeet

 
  • http://www.facebook.com/people/Mikko-Tenhunen/100000483796448 Mikko Tenhunen

    Ainakin byrokratia siirtyy virtuaaliseksi.

  • Vieras

    Hieno juttu! Levitykseen vain ympäri Afrikkaa, Aasiaa ja E-Amerikkaa!