Sinustako Nokia Lumia -testaaja?

Arttu 12.1.2012

Nokia Lumia 800

ESPOO – Nokia N9 -laitteen julkaisun tiimoilta vastaanotimme erittäin paljon ehdotuksia, jotka kiteytyvät yhteen lauseeseen jotenkin näin: ”antakaa mulle Nokia N9 ilmaiseksi, niin raportoin sen ominaisuuksista verkossa.” Noh, ajatushan on mitä loistavin, siksi toteutamme sen Nokia Lumia 800 -laitteen osalta. Kiinnostaisiko sinua siis pesti Nokia Lumia -testaajana?

Mikä on Nokia Lumia -testaaja?

Idea on pähkinänkuoressa varsin yksinkertainen: valitaan viisi Nokia Lumia -testaajaa verkosta, testaajat raportoivat laitteen ominaisuuksista täällä Nokia Ääni -blogissa ja tietysti muissa Nokia Suomen kanavissa kolmen viikon ajan. Nokia Lumia -testaajana Joudut kuvaamaan vähän videota, ottamaan vähän valokuvia ja kommentoimaan hieman laitteen ominaisuuksia yhteensä kolme viikon ajan. Kaikki sisällöntuotanto toteutetaan ohjatusti.

Näin ryhdyt Nokia Lumia -testaajaksi

Mitään ei saa ilmaiseksi, niinpä ei myöskään Nokia Lumia 800 -laitetta. Tiedämme myös, että testiryhmään riittää halukkaita, joten karsiaksemme kaikista halukkaista osallistujista viisi parasta testaajaa järjestämme kevyehkön karsivan haasteen ja se menee näin:

Kuvaa itsestäsi korkeintaan minuutin mittainen video, jossa esittelet nykyisen puhelimesi mahdollisimman näyttävästi, mielenkiintoisesti ja luovasti. Esittelemäsi laite voi olla mikä tahansa puhelin. Lataa videosi YouTubeen ja lähetä se meille linkkinä tämän artikkelin kommenttikenttään. Olet näin mukana karsinnoissa. Muista nimetä videosi: Nokia Lumia -testaaja: omanimi. Kerro videollasi myös, miksi juuri sinusta tulisi mahdollisimman hyvä Nokia Lumia -testaaja. Osallistujilta vaaditaan ikää 18-vuotta, mitään muita kriteereitä ei ole.

Nokia Lumia 800

Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 1.2.2012, ja voittajat valitaan arvovaltaisen raadin toimesta vielä saman viikon aikana.  Tästä seuraavalla viikolla uudet Nokia Lumia -testaajat kutsutaan Nokia-talolle Espooseen, jossa he saavat läpikotaisen koulutuksen Nokia Lumia 800 -laitteen saloihin, ja totta kai itse laitteet. Samalla käydään läpi tulevien viikkojen ohjelma Nokia Lumia -testaajina.

Vinkkejä voittamiseen

Mainittakoon, että näissä kisoissa luovuus palkitaan. Voit siis editoida, miksata, viilata, hinkata, värimääritellä, käyttää hidastusta tai tuunata videotasi niin paljon kuin haluat. Myös videoiden katselumäärät, kertyneet tykkäykset ja kommenttien määrä vaikuttavat kaikki päätökseen siitä, ketkä viisi lopulta voittavat. Pääasia kuitenkin on, että videosi on mahdollisimman näyttävä ja olet selkeästi asiallesi omistautunut persoona.

Voittajat siis saavat laitteet ikiomikseen, mutta sitoutuvat suorittamaan tiettyjä toimenpiteitä Nokia Lumia 800 -laitteellaan kuukauden ajan.

Mitä Nokia Lumia -testaajan tehtäviin kuuluu?

Viisi tarkkaan valittua Nokia Lumia -testaajaa toteuttavat kolmen viikon ajan yhteensä 9 eri tehtävää. Jokaiselle viikolle on yksi kuvaustehtävä, yksi videointitehtävä ja yksi raportointitehtävä. Aiheet kerrotaan testaajille aina viikon alussa. Lisäksi Nokia Lumia -testaajat antavat ensimmäisellä testiviikolla myös itsestään lyhyen haastattelun. Nokia Lumia -testaajien tuottamat materiaalit julkaistaan Nokia Ääni -blogissa, Nokia Suomi -facebook-sivulla sekä Nokia Suomen YouTube-kanavalla.

Mitäs luulet, löytyisikö sinun sisältäsi Nokia Lumia -testaaja? Jos vastaus on kyllä, ei muuta kuin esittelyvideota ruuvaamaan ja onnea matkaan! Kysymyksiä aiheesta vastaanotetaan vaikkapa tämän artikkelin kommenttikentässä.

 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Nokia asiakastuki
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)
Nokia Care -palvelupisteet

Lue kommentointiohjeet

 
  • Tahkis

    Vähän kiire ilmoittautua kun ilmoittautumisaika päättyi kymmenen päivää sitten.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Tahkis! Mulla on tänään ollut hieman ongelmia erottaa ykkösiä ja kakkosia toisistaan. Nyt pitäisi olla oikein päivämäärä ja päivä, eli keskiviikko 1.2.2012. 

  • http://www.intomobile.com/ Stefan Constantinescu

    Glad to see you guys doing this! That being said, who at Nokia would I have to contact to get a Lumia 800 review unit? Nokia USA tried to arrange a review for me, but then they found out I lived in Finland and said they can’t ship overseas.

    Now that the device is coming here it’s a different story!

    Kiitos.

  • Voldat

    Mites tämä kilpailu järjestetään niin, että se menee Facebookin sääntöjen mukaisesti?

    Nimittäin Facebookin Promotion Guidelinessä kielletään promootiot pelkästään Facebookin ominaisuuksien varaan rakennettuna. Tässähän hyödynnetään seinälle postausta, eikä tälle ole rakennettu omaa välilehteä, jonka kautta materiaalit kerättäisiin (= sääntöjen mukainen tapa).

    Miten voittaneisiin otetaan yhteyttä? Facebookin kautta? Tämäkin sattuu olemaan Facebookin sääntöjen vastainen toimenpide. Osallistuneiden yhteystiedot on saatava kerättyä muuta kautta, kuin ottamalla yhteyttä voittaneisiin Facebookissa.

    Suosittelen tutustumaan Facebookin Promotion Guidelineihin ennen kilpailuiden järjestämistä.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Voldat! Olet oikeassa, sen verran pieni ele, ettei käynyt edes mielessä että se voisi olla Facebookin käyttöehtojen vastaista, vaikka niihin ainakin omasta mielestäni olen varsin hyvin tutustunutkin. 

    Toivottavasti ne ei siellä Facebookissa huomaa :) , noniin, vitsi vitsi. Tehdäänkin sitten niin, että entryt pyydetään videovastauksena YouTuben kautta. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Hey Stefan! We’ll be in touch. 

  • http://twitter.com/Elianora TheRealElianora

    Niin siistiä! :3

    Pääsen testaamaan 60D:n videokuvausominaisuuksia :)

    *ottaa taisteluasennon*

  • Pitkikset

    Haluan osallistua testaajaksi. Otan muutenkin yleensä todella paljon kuvia puhelimella.

  • Phuket Syndicate

    Pitääkö sinne Espooseen tulla Thaimaasta omalla kustannuksella vai maksatteko matkat ja hotellit?

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Maitittakoon nyt vielä, että kustannamme matkakustannukset Suomen alueelta. Thaimaasta pitää kyllä tulla omalla kustannuksella :)

  • nokia fani

    Perhana! kerkesin jo innostua, mutta pitää olla 18vee  -.- :(

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1779997343 Markus Issakoff

    kylläkyllä !!!

  • Harri Makinen

    Todella mielenkiinolla olen lähössä testaamaan laitetta

  • Marko

    No voi harmi! Ehdin jo innostua!
    Terveiset täältä Kreikasta!

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1188679253 Kirsi Jokinen

    Hei täähän on mahtava….Voisko vanhakin päästä testaamaan ja sisäistää nää uutuuksien salat….Nyt on takana atk-ajokortti ett’ eiköhän se uusi kapistuskin menis’ näissä käsissä….

  • http://twitter.com/elventhor Niko Tuomi-Nikula

    ja %(count) %(other) tykkäsi tästä

  • Anonymous

    Minulla on ollut Lumia 800 käytössä jo lokakuun lopusta joten voisin antaa käyttökokemuksia aivan ilmaiseksi jos joku on kiinnostunut kuuntelemaan.

  • Andri

    Kakkonen on ykkönen ja toisin päin…? ;)

  • Nokia-User

    Tämä kilpailu syrjii niitä, jotka eivät roiku FaceBookissa :-(
    Eikö ole muita tapoja ilmoittautua Lumia-testaajaksi?

  • It Senior Salosta

    Hankin Amazonila Lumia 800 jo aikoja sitten. Softapuolella on puutteena esim SIP ja Skype. Ensimmäinen Nokian perheen luuri johon softankehitys Microsoftin Visual Studiolla on juohevaa ja SQL tietokannatkin pelittää. Lumian hinnalla en lähtisi pelleilemään mannekiinina. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Tosiaan, ei tarvitse olla Facebookissa. Eli kuten sanottu, tekemällä esittelyvideon YouTubeen ja postamaalla sen tämän artikkelin kommenttikenttään olet mukana. 

  • Veke

    Tää on niin tätä veispuukkia ja veispuukkia… Miten voisin päästä mukaan, jos ja kun en ole enkä tule olemaan veispuukissa? Vastaus: en mitenkään… Vehkeestä.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Veke! Tosiaan, kuten kommentista käy ilmi, poistimme Facebook-hommelit tästä kilpailusta. Eli osallistua voi YouTuben ja tämä blogin kautta. 

  • Toivonen Jarmo

    Voiko osallistua vaikka olen Nokialla töissä?

  • RlcMac

    Liian paljon vaivaa, miksi ihmeessä pitää tunkea oma naama nettiin. Sinne Facebook-sivustolle kun en nimellä tule koskaan mitää laittamaan. Jos saisi olla anonyymi (ulospäin) ja vain Nokia tietäisi kuka olen niin sitten saattaisin lähteä tuollaiseen hommaan.

  • Juhani Saarinen

    Voisin alkaa lumian testaajaksi.

  • Weetu_92

    Rupesi kyllä kiinnostamaan :) Ja itse sentään olisin ihan suomesta. Miten nuo matkakustannus ja yms? Opiskelija

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Weetu_92! Niin tosiaan, mikäli sinut valitaan, maksamme kyllä matkasi Nokia talolle ja takaisin kotiin :)

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Anna mennä vaan. Lopullinen voittaja valikoituu tosiaan artikkelissa olevien kriteerien perusteella. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Just sillee. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Kiitos! Terveiset tulivat perille. Täältä pimeästä Espoosta takaisin sinne :)

  • Keijokakkonen

    Nyt Viherahon Pasi hommiin! En keksi ketään parempaa tähän duuniin.

  • Tapani Saarinen

    Toi videovaatimus vie paljon hyviä ja analyyttisiä testaajia. Pelkkien blogaamistaitojen pitäisi riittää. Vähän pelkään, ettei taas saada kovin objektiivisia tai syvälle meneviä arvioita. Muutenkin pelkkä 400e puhelin ei välttämättä vielä riitä kannustimeksi, kuin opiskelijoille.

  • P Uhelin

    Haetaanko siis testaajaa vaiko markkinoijaa? Video? Näyttävä?…

    Testaaja testaa puhelinta, mitä sillä no tekemistä jonkun markkinointivideon tekemisen taidoissa?

  • Otso

    Harmi, otin jo kameran käteen idea päässä mutta sitten homma tyssäsi ikärajaan.

  • Juho

    Video suomeksi vai englanniksi?

  • Anonymous

    Pasi Viheraho? Kannatan! Mies on ihan legenda.

  • Oscari

    Ei siis paha, mutta jos on täydellinen tunpelo, vaikeasti oppimisvajaa ja vielä eläkeikäinen, niin ehkä tulee joku yläraja varstaan. Ja miten voi laittaa  jotain youtubeen? Siinä on jo haastettaa. Pitää kait yritää saada joku avustajaksi kun en vielä osaa käyttää tuon nykyisenkään Nokian luurin ominaisuuksia. Mutta jotenkin vaan uuden vempaimet kiinnostaa.

    Eli onko kisässä yläikärajaa eli saavatko huruäukotkin osallistua?

  • Tapani Kivijarvi

    Olen ollut Nokian puhelintenutenkin hankin käyttäjä jo vuosia. Nyt hankin ekan Samsung Android puhelimen ja tykkään siitä hurjasti. Hyvästikkö Nokialle?

  • vieras

    Sori nyt vaan, mutta nuo Windows-romut ei kiinnosta vaikka ilmaiseksi sai. Lisäksi kukaan ei tule uskomaan että valituilta testaajilta tulisi puolueetonta arviota, syystä “Kaikki sisällöntuotanto toteutetaan ohjatusti”.

    Flop flop.

  • Minttu Black

    Ideahan tässä lienee se, että palkitaan ne puhelimella ketkä mainostaa Lumiaa parhaiten YouTubessa. Eli luodaan kuhinaa internetteihin. Sitten se varsinainen “testaaminen” nyt on vain pakollinen lisuke tuohon.. Näin asian näkisin. Eli ei haeta “oikeita testaajia”.

  • Erkki

    Kuis ny 18v pitää olla?

  • Mare

    Hei,

    Tarvitseeko kyseiseen kilpailuun osallistuessa olla fyysisesti Suomessa viitaten “Nokia Lumia -testaajat kutsutaan Nokia-talolle Espooseen” vai onko puhelinta / infopakettia mahdollista saada postissa. Fyysisesti olen tällä hetkellä Yhdysvalloissa, mutta kyseinen kilpailu kiinnostaisi minua todella todella paljon?

    Kiitos.

  • emilbus8

    mistä löytyy osallistujien videoita? Nokia suomi youtube kanavalta?

  • Lumia jo ennen lumia

    Onhan sitä Lumia 800:sta tullut jo testattua toista kuukautta, ihan asiallinen puhelin ominaisuuksineen.
    Olisi vaan kannattanut tuoda Suomenkin markkinoille jo marraskuussa, eikä vasta nyt..

  • marko

    kyllä nuo aina iphonen tai androidin voittavat :)

  • Amaliarollo

    Arttu vois kyllä kertoa miksi alle 18-vuotiaat eivät saa osallistua? Samsung Galaxy Noten testiryhmään kaikenikäiset sai.

  • http://twitter.com/Tuira90500 Jari Kleemola

    Pientä ideaa olis jo tähän joten varmaan täytyy osallistua tähän.

  • Anonymous

    Jo heräs kiinnostus mutta lopahti: 18 vuoden ikä. Helmikuussa täytän mutta ei riitä aika siiheksi.

  • Testaaja

    Tarkka testaja

  • Optimus 7

    Erittäin hyvältä tuntuu tämä Windows Phone itselläni on LG:n ja hyvin on pelannut ei mitään moitittavaa! Suosittelen kaikille!

  • Hannu Korhonen

    LUMIA, meni paljon, KOSKAPA TUO tulee VETENÄ :-)

  • Hannu Korhonen

     Eivät tämän E71:n videokuvausominaisuudet ole sillä tasolla, että videolla vois tämän kisan hanskata, joten pitää toivoa HANNUhanhea avuksi, jos LUMIA löytyis vaikka Luostolla ?!

  • Hannu Korhonen

     Ja kyllä tuo WINDOWS kiinnostaa :-) !

  • marko

    Minä haluaisin nokia testaajaksi ennen mulla oli pelkästään nokialaisia mutta sitten tuli eräs floppi malli jonka takia siirryin käyttämään kilpailian puhelinta mutta se on aivan surkea 1v kokemus ja pelkkää pettymystä ollut koko ajan (Samsung Galaxy S) ja nyt tekisi mieli palata takaisin nokialaisten pariin mutta onko nämä uudet sitten yhtään parempia kuin aikasemmatkaan siksi haluaisin koekäyttäjäksi että näkisin voiko näihin uusiin jo luottaa

  • Anonymous

    Floppien pääsyyllinen oli Symbian, jota näissä uusissa ei enää ole.

  • Eija

    Siirryin E90;stä Samsung Galaxy S:ään 1 1/2 vuotta sitten ja olen ollut siitä onnellinen joka päivä.  Käytön oppii heti ilman ohjekirjaa, hyvä ja riittävän iso näyttö, marketista ladattuna 130 ohjelmaa. Mikä Marko on aiheuttanut pettymyksen?  Sen sijaan mieheni E7 on ollut suurin vikaostos ikinä.  Anna-päivityskään ei auttanut.  Nyt mies siirtyi taas kerran vanhaan E71:een, koska se kuitenkin toimii.  Lumiaa olisi kyllä kiva testata.  Olen 67-vuotta, saisivat myös seniorinäkökulman.

  • nokia user

    miten ei nokia windows:sissa ole skypeä, eikö windows ostanut skypen taannoin?

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    No siis ohjatusti siinä mielessä, ettei testaajien tarvitse esimerkiksi osallistua sisältönsä julkaisemiseen, eli tutustua vaikkapa tämän blogin julkaisukäyttöliittymään. Siinähän olisi aika vähän järkeä. Muuten emme missään nimessä puutu testaajien mielipiteisiin tai sisältöön, jota he tuottavat. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Amaliarollo! Kyse on kuitenkin mainonnasta, emmekä halua periaatteessa käyttää alaikäisiä mainonnassa. Lisäksi testaajat kutsutaan hyvin todennäköisesti myös tapahtumiin, joissa on K18-ikäraja. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi! Periaatteessa tarjoamme osallistujille vapauden itse päättää, minkälaisen videon haluaa tehdä. Ei sinänsä, tätä ei välttämättä tarvitse ottaa turhan vakavasti. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Kuhinaa Internetteihin! Kyllä! <3

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Ehkäpä voimme tässä tapauksessa joustaa asiassa, jos tosiaan helmikuussa täytät :) . Itse testaajavaihehan alkaa vasta helmikuussa. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Ihan YouTubesta löytyy, hakemalla: Nokia Lumia -testaaja 

    Muutamia tullutkin jo. Periaatteessa kilpailuun osallistutaan viskaamalla oman videon linkki tämän artikkelin kommenttikenttään. Eli siis tänne, missä jutellaan nyt. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Mare! Äh, kyllä se vähän hankalaksi menee, valitettavasti. :(

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Noku kyse on markkinoinnista. Emme halua käyttää alaikäisiä ihmisiä markkinoinnissa, siksi lähinnä. Lisäksi Lumia-testaajat kutsutaan hyvin todennäköisesti tilaisuuksiin, joissa on 18-vuoden ikäraja. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Oscari! No eipä ole yläikärajaa, eli mukaan vaan :)

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Ihan suomeksi kun Suomessa ollaan, tai, no voi kai sen englanniksi tehdä, tai turkiksi, jos siltä tuntuu. 

  • http://twitter.com/Elianora TheRealElianora

    Musta on vaan siistiä et pitää nähä vaivaa. Mielummin haluun omaperäisiä ja kekseliätä testaajia tekemään juttua, kun jotain Muropaketti/Mikrobitti tuubaa, mitä on joka tapauksessa jo tarjolla :P

    Aina joku valittamassa kun joku pistää pystyyn jotain hauskaa.

  • emilbus8

    Ei kyl löydy? Mut ei täältäkään kommentti kentästä mitään linkkejä oikein löydy?

  • emilbus8

    NO NI NYT LÖYTY. Haku kenttään vaan: nokia testaaja

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Kiitos :)

  • Sareiv

    Hauska juttu hehehheh

  • onniotava

    Miks tän pitäis olla 18-v, vaikka vanhemmilta lupa niin sais olla 10-v

  • Mare

    Kiitos vastauksesta. En elätellyt asian suhteen liikaa toivoa. Pitää varmasti vain suosiolla ostaa kyseinen puhelin tai lumia 900, kun se täällä julkaistaan.

  • Tuula H

    Voiko puhelimella tehdä mitä vain sen jälkeen kun testikausi on ohi? Antaa vaikkapa lapselle riparilahjaksi, itelle kun riittää n95…

  • Niko

    Kukas sitä kyselisi, mitä sillä luurilla teet sen jälkeen kun se on sinun.

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1219300792 Markus Kärkkäinen

    Nyt vaan odotellaan videon julkaisua, ilmeisesti niitä käsitellään arkipäivisin, joten se on julki ensi viikollla, ehkä jo maanantaina.

  • http://twitter.com/hannukarvonen Hannu Karvonen

    Omasta puolesta testaajaksi kommentoin sen verran että olen ollut matkapuhelinmyymälässä n. 10v. töissä (en enään). joten puhelinten esittely, testaus ja vertailu kyllä onnistuu selkärangasta. Mutta video kertokoot loput, uusi puhelin tulisi tarpeeseen… :)  

  • Kyllä N8 oli parempi

    Minulla on ollut Lumia 800 joulukuun alusta saakka, ostin Espanjasta. Olisi kyllä monta parannusehdotusta jos vain tietäisin minne lähettää. Koskien mm. tiililistaa, appi-listaa, kalenteria, soittoääniä, soiton ja musiikin yhteistä voimakkuudensäätöä, jne. Kartta- ja GPS-puoli on hyvä, ei juuri mikään muu.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Tosiaan, joo, kyllä voi :)  

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Tuskin tulet katumaan päätöstäsi :)  

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Nooh, ainahan kannattaa käydä esimerkiksi kokeilemassa Nokia Lumia -laitteita kunhan ne saapuvat kauppoihin. Esim. 1.2. pääsee käpistelemään laitetta eri puolella Suomea. 

  • Arttu Mahlakaarto

    taas kerran alaikäisiä syrjitään

  • Arttu Mahlakaarto

    “emmekä halua periaatteessa käyttää alaikäisiä mainonnassa”
    alaikäsethän mainostaa ties mitä nykyään, ja voihan sitä ilmottaa olevansa alla 18 että ei tuu kutsuja tapahtumiin.
    nykyään alaikäsiähän voi käyttää mainonnassa ja voipi olla että tulis “vähän” lisää suosiota. nuorethan niitä puhelimia ostaa varsinkin jos kaverilla on. esim henkilöllä X on lumia 800
    ja kaverit Z ja Y tulee kateellisiksi ja laittaa vanhemmat ostamaan sellaiset samanlaiset. Z ja Y olisi samalla tasolla kaverin X kanssa ja sitten sama juttu alkaa toistua ja myynti kasvaa

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1219300792 Markus Kärkkäinen

    Lumia 800 on tuleva hittipuhelin!

  • Anonymous

    Aika jännä miten osallistujat ovat ainoastaan miehiä, luulisi Nokia WP:n ulkoasun vetoavan enemmin naisiin! Kaipaisikohan tämä promokampanja kenties hieman naisen kädenjälkeä vai mistä kenkä puristaa?
    Itse olen liikkuvaisena nuorena naisena omatoimisesti promonnut omaa Lumia 800 ympäri maita ja mantuja Euroopassa ja tulevan työkomennuksen jälkeen vaikutan Jenkkilästä käsin. Word of mouth on rautaa. Reaktiot ovat olleet kaikkea väliltä “Wau” ja “Parody of iPhone”. Verbaalisilla reaktioillahan ei sinänsä väliä ole, tärkeintä on että reagoidaan, sillä ihminen on psykologinen olento ja jo jonkin näkeminen muuttaa alitajuntaisia mielleyhtymiä, oli ulosanti mikä hyvänsä. 

    WP käyttöjärjestelmä on raikas tuulahdus älypuhelinmarkkinoilla. Enää ei ole kysymys vain ulkokuoren designista, vaan myös sisällön. Tietokonemainen tylsä työpöytänäkymä on historiaa. 

    Toki parannettavan varaakin on, mutta sama on tilanne ihan jokaisella valmistajalla, ja sehän tästä kilpailutilanteesta mielenkiintoisen tekeekin. Se edesauttaa innovaatiota, mitä monet paikallaan junnaavat alan suuryritykset niin kipeästi kaipaavat.

  • Anonymous

    Aika jännä miten osallistujat ovat ainoastaan miehiä, luulisi Nokia WP:n ulkoasun vetoavan enemmin naisiin! Kaipaisikohan tämä promokampanja kenties hieman naisen kädenjälkeä vai mistä kenkä puristaa?
    Itse olen liikkuvaisena nuorena naisena omatoimisesti promonnut omaa Lumia 800 ympäri maita ja mantuja Euroopassa ja tulevan työkomennuksen jälkeen vaikutan Jenkkilästä käsin. Word of mouth on rautaa. Reaktiot ovat olleet kaikkea väliltä “Wau” ja “Parody of iPhone”. Verbaalisilla reaktioillahan ei sinänsä väliä ole, tärkeintä on että reagoidaan, sillä ihminen on psykologinen olento ja jo jonkin näkeminen muuttaa alitajuntaisia mielleyhtymiä, oli ulosanti mikä hyvänsä. 

    WP käyttöjärjestelmä on raikas tuulahdus älypuhelinmarkkinoilla. Enää ei ole kysymys vain ulkokuoren designista, vaan myös sisällön. Tietokonemainen tylsä työpöytänäkymä on historiaa. 

    Toki parannettavan varaakin on, mutta sama on tilanne ihan jokaisella valmistajalla, ja sehän tästä kilpailutilanteesta mielenkiintoisen tekeekin. Se edesauttaa innovaatiota, mitä monet paikallaan junnaavat alan suuryritykset niin kipeästi kaipaavat.

  • Peruna

    Järjestetäänkö tämä Espoossa oleva tapahtuma arkipäivänä? Vai onko lauantai mahdollinen, jotta pääsee paremmin paikalle?

  • http://conversations.nokia.com/ Heidi Lemmetyinen

    Suoritimme äskettäin lukijakyselyn blogissa, ja kovin miesvoittoista tuntuu tämä Nokiaa/teknologiaiheita seuraava yleisö olevan. Täällä tekijäpuolella on kyllä molemmat sukupuolet tasavertaisesti edustettuna :)  

    Toistaiseksi olen bongannut yhden naisen tekemän testaajavideon, ja enemmänkin niitä varmasti sopisi tulla, että olisi myös feminiini näkökulma paremmin edustettuna. Siitä siis vain videota pykäämään! Karkeasti yleistäen sanoisin, että miehiä kiinnostaa enemmän hilavitkuttumien takaa löytyvä teknologia, kun taas naiset haluavat tietää mitä laitteella voi tehdä ja kuinka se helpottaa elämää.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Peruna! Tapahtuma Espoossa järjestetään arkipäivänä, sillä emme millään saisi buukattua puhujia lauantaille. Tässä mielessä valitut testaajat joutuvat hieman joustamaan, hyvän tarkoituksen vuoksi toki :)

  • http://twitter.com/Elianora TheRealElianora

    Ainakin viimeks ku tarkistin niin oli tissit (ei manboobsit) vielä paikallaan ja video youtubessa.

    Vaikka ääni matala onkin niin ei nyt sentään tartte miehitellä ;)

  • http://twitter.com/hannukarvonen Hannu Karvonen

    Laittakaahan lisää videoita kehiin, hauska katsella erilaisia ideoita! 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Jaahas, ja tässä hieman väliaikatietoja: http://nokia.ly/wTr4BY

  • Pazbaa

    Onko sääntöjä kuvaajan suhteen? Eli pitääkö kuvata video itse vai voiko olla kuvaaja matkassa mukana?

  • http://www.facebook.com/profile.php?id=1546363962 Tiina Johanna Moisio-Rusila

    Saako siitä jotain palkkiota?

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Saa kyllä. Saa pitää sen Nokia Lumia 800 -laitteen sitten. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Kyllä voi olla, mutta vain yksi henkilö valitaan testaajaksi. 

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Hei! Ei kannata hermostua, jos kommentit, tässä tapauksessa kisaentryt, eivät näy ihan heti kommenttikentässä. Linkit ovat sen luonteista kommenttisisältöä, että ne pitää käydä aina hyväksymässä tuolla ylläpitotiloissa. 

  • Alina

    Eikai yli minuutin mittaisella videolla voi päästä testaajaksi? Tehtävänannossa kuitenkin selvästi sanotaan “korkeintaan minuutin mittainen video”. Yli 1 minuutin videon valinta olisi epäreilua niitä kohtaan jotka sisällyttävät asiansa ohjeen mukaan korkeintaan minuuttiin.

  • Android

     Onko paikanpäälle pääseminen täysin pakollista? Pistätte vaikka Live Streamin paikanpäältä. Vaikea saada arkipäivälle buukattua aikaa kun matkoihinkin menee 2×4 tuntia. Jos siis videon nyt väsäisin kilpailuun :)

  • comgator

    Osallistuminen Nokia Lumia-Testaaja hakuunkaan ei ole pakollista,
    jos on niin ”vaikeaa” tulla, valmistajan promo tapahtumiin… mieti oletko
    kuitenkaan oikea testaaja Nokialle? 

  • Android

    Tottahan nuo testit voi suorittaa ihan hyvin työn ulkopuolellakin, mutta tätä varten pitäisi saada vapaata ja se ei ole kaikille ihan simppelein homma, jos niin kuvittelit. Itselläni kuitenkin on omakohtaista kokemusta kymmenistä puhelimista joten tämä voisi olla ihan mukava homma itselleni ja se toivottavasti myös olisi antoisa mielipide puhelimesta Nokialle.

  • Make

    Jos Kyseessä on SE Viherahon Pasi niin ehdottomasti hommiin :D

  • http://www.facebook.com/antti.salmi1 Antti Salmi

    Jätin osallistumisvideostani pois tuon ”miksi minusta tulisi
    mahdollisimman hyvä Nokia Lumia –testaaja” ihan tarkoituksellisesti, koska
    koin, että se ei olisi sopinut videon tyyliin/kerrontatapaan.  Vaivattomuuden mielikuvan tavoittelu ja
    rauhallisuus kun olisivat aika pahasti kärsineet loppuun laitetusta
    irrallisesta osuudesta, jossa olisin 10s tykittänyt perustelut valintaani.

    Kuitenkin voisin tähän vielä laittaa perustelut sille, miksi
    juuri minusta tulisi mahdollisimman hyvä testaaja.

    Koen ymmärtäväni hyvin erilaisten ihmisten toimintaa sekä
    markkinointia, johon ensimmäinen asia vahvasti liittyy. Mielestäni Lumian potentiaalinen
    asiakas kokee luultavimmin saavansa itselleen lisäarvoa sen mukaan kuinka
    paljon hän painottaa käytännöllisyyttä, teknisiä ominaisuuksia tai mielikuvista ja
    ulkonäöstä juontuvaa sosiaalista arvostusta. Itse olen lähinnä ”tekniikkaintoilija”,
    joka painottaa eniten tietenkin teknisiä ominaisuuksia ja näin uskon myös
    suurimman osan kisaan osallistujista olevan. Kuitenkin Lumiassa on myös valtava
    potentiaali niiden mahdollisten asiakkaiden kohdalla, joilla painottuu
    puhelimen käytännöllisyys ja/tai sen ulkonäkö ja tuotteeseen liitetyt
    mielikuvat.  Itse pyrkisin painottamaan
    testaajana varsinkin näitä kahta edellä mainittua näkökulmaa ja siksi minusta
    tulisi mahdollisimman hyvä Nokia Lumia –testaaja :)

  • Kekkonen

    “Osallistumisaika päättyy keskiviikkona 1.2.2012, ja voittajat valitaan arvovaltaisen raadin toimesta vielä saman viikon aikana.  Tästä seuraavalla viikolla uudet Nokia Lumia -testaajat kutsutaan Nokia-talolle Espooseen”

    Onko tietoa päivästä ja aikataulusta?

  • http://www.facebook.com/Kaikkivaltias Aleksi ‘Ranttis’ Rantamaa

    Tänään voisi kyllä kuvata pienen pätkän.. Pitääkö esittelyvideon olla myyvä?

  • http://twitter.com/Elianora TheRealElianora

    Minuuki kiinnostais aikataulu. Tajusin vasta, että lähden 8. päivä reissuun :| Vaikka tulisin valituksi, en pääse Espooseen kuin alkuviikosta >:(

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Jokos tämä karsittiin heti alkutaipaleella kisasta, kun muille on laitettu videoon kommenttia pääsystä mukaan karsintaan, mutta tähän ei näkynyt tulevan?  :(

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Tottahan toki. Sinun pitää myydä itsesi tehokkaasti testaajaksi. :)

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Kiitos Antti, hyvä perustelu ja hieno video myös. Toivottavasti illallinen myös maistui? Mitäs oli pääruoaksi vai oliko täysin lavastettu tilanne :D

  • http://www.facebook.com/antti.salmi1 Antti Salmi

    Moikka Arttu

    Ainoa lavastettu asia oli viinilasini, joka oli vielä lopuksikin koskematon :D Alkoholia kun en yleensä juo, mutta viini sopi hyvin tunnelmaan.
    Koska ruuan piti olla hyvän näköistä ja mielellään myös maistua hyvälle, niin en tehnyt sitä itse, vaan se oli haettu Lotus Gardenista. Mukaan oli tullut naudanlihaa kiinalaisessa osterikastikkeessa ja kanaa pähkinöillä. Eikä tuottanut pettymystä :)

    Keskittyminen tosin meinasi herpaantua kun siinä nälkäisenä yritti herkullisten tuoksujen keskellä saada jotain järkevää sanottua.

  • http://arttusilvast.com/ Arttu

    Moi Kari! Nyt oot mukana! Näitä tulee sellaiseen tahtiin, ettei noheva commuuni manageri ole ehtinyt käydä vielä kaikkia kuittamassa ;)

  • Mauno Hujanen

         Kyllähän tämä katkes mun osalta jo siihen, että mulla on semmonen puhelin, että minä en mitenkään pysty sen kaikkia ominaisuuksia luettelemaan, en pysty, ja se siitä.  (mauno.hujanen@hotmail.com)

  • http://conversations.nokia.com/ Heidi Lemmetyinen

    Aivan mahtavia videoita olette duunanneett!! Valinta tulee olemaan näiden joukosta äärimmäisen vaikea!

  • Anne

    Sain juuri tiedon,että olen karsoinnoissa mukana.Jännittää kamalasti,että pääsenkö mukaan. :)

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Onnea matkaan. Jännityksellä odotellaan täälläkin, miten mahtaa käydä karsinnassa. Sen verran hyviä videoita tullut jo ja varmaan vielä viikon aikana ilmestyy, kun viimeiset viilailut saadaan valmiiksi.

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Ei kait tässä tarkoituskaan ollut kaikkia ominaisuuksia luetella. Vain esitellä puhelin sellaisena minä sen itse näkee ja kokee…

  • http://conversations.nokia.com/ Heidi Lemmetyinen

    Hienostihan se meni herkkutuoksuista huolimatta! (Nauratti tuo kohta: “Koska ruuan piti — mielellään myös maistua hyvälle, niin en tehnyt sitä itse” ;-)

  • Ayliaho

    raksaluuri testiin saas´nähdä kestääkö vai onko nokia pilipali luuri

  • chat_noir

    Itse ymmärrän Maunoa. Puhelin on ominaisuuksiensa summa ja minuutti on lyhyt aika esitelle edes keskeisimmät piirteet. Jos siis saa kritisoida, niin omasta mielestä oltaisiin voitu keskittyä vain yhteen puhelimen ominaisuuteen (navigointi, nettiselain, kamera, tai mitä ikänä).

    Osassa videoissa tuntuu myös hieman nuoleskelulta, että haukutaan kilpailijoiden puhelimia, tai esitellään kaikki vanhat Nokiat. Kyllä videon pitäisi kantaa ihan sillä, että oma puhelin näytetään hyvässä valossa.

    Pienen kritiikin jälkeen kuitenkin sanottava, että mahtava kilpailu Nokian Ääneltä. Harmittaa, että itse huomasin tämän myöhään, mutta yritän kyllä saada omankin videon mukaan. Tälläisiä kilpailuita toivoisi jatkossa lisää. Toisten käyttäjien tekemät videot ovat mukavaa katseltavaa. :)

  • https://www.facebook.com/jari.kattelus Jari Kattelus

    Tässä meikäläisen kontribuutio 6110 navilla:

    http://www.youtube.com/watch?v=My0Eh9gzxpk&context=C3be81fbADOEgsToPDskJbjkY9IPoHW1h5_Xr7ShwC

    Ja toinen E7:lla. Piti laittaa 2, koska en osannut päättää, kumpi on parempi. Ei kai ole sääntöjen vastaista?

    http://www.youtube.com/watch?v=cjBDz_KJmUo&context=C39ca31bADOEgsToPDskLMpx8kMeLTGWqkSvvPqt0T

    Olisi ollut oikein mehevä kokonaisuus taltioituna alkuintroineen ja loppukevennyksineen, mutta tuolloin minuutin aikaraja olisi ylittynyt moninkertaisesti. Pitäydyin siis säännöissä.

  • http://www.facebook.com/antti.salmi1 Antti Salmi

    Tästä ei voi kuin tykätä, todella hieno toteutus :)

  • http://twitter.com/JJNippala Jari-Jukka Nippala

    Kiitos.
    Mukava sitä oli vääntääkin.

  • Esa Mäkelä

    Yhyy, chroma key. Good job, I’m jelous. :D

  • Erik

    Tuli vahingossa laitettua tämä sama kolmeen kertaan (vähän tottumaton tähän komenttisysteemiin). Poistatteko tämän ja toisen alemmista kommenteista. Kiitos jo etukäteen.

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Kilpailu sen kuin kiristyy. Hienoja uusia videoita tullut aivan viime metreillä mukaan. :)

  • http://www.facebook.com/arthur.downhill Esa Mäkelä

    My treasuresssshhhh. :)

  • http://mynokiablog.com/2012/01/31/video-finnish-darth-vader-and-lightsaber-app-for-symbian-nokia-lumia-testaaja/ Video: Finnish Darth Vader and Lightsaber app for Symbian (Nokia Lumia-testaaja) : My Nokia Blog

    [...] I’ve seen seeing a lot of Finnish videos titled ”Nokia Lumia-testaaja” so I’m guessing there’s some kind of competition to test a Nokia Lumia? (Google likes to translate it as Snow tester). More info on that seems to be here: http://aani.nokia.fi/2012/01/12/sinustako-nokia-lumia-testaaja/ [...]

  • Anne

    Täällä jännitetään jo kovasti päätöstä. Olen melko varma etten pääse viisikkoon mukaan,kun videoni ei kovin hääppöinen ollut. Uskon,että valintaan vaikuttaa ainakin se,että tein videon englanniksi ja mainostin sitä Naamakirjassa ja Twitterissä. Tämä Nokia-fani pettyy kovasti,jos ei pääse mukaan testailemaan. Uskollisuuteni Nokiaa kohtaan tulisi palkita. Olenhan 16-vuotiaasta asti ollut Nokialle uskollinen ja aion olla jatkossakin. :)

  • Carita

    Tsemppiä kaikille osallistujille!

  • Jussi Tiira

    Voiko huomenna keskiviikkona vielä siis osallistua? klo 23.59 asti? Menee nimittäin aikataulu vähän tiukille…

  • http://twitter.com/Elianora TheRealElianora

    Jänskättää jo! Kauhee määrä hienoja videoita :)

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Ainakin kannattaa yrittää. Kun ei tarkemmin loppumiskellonaikaa ole annettu, niin luulisi vielä kerkiävän mukaan tän päivän puolella lisätyt videot. Ei muuta kuin säätämään ja viilaamaan kiireesti. :)

  • Carita

    Nokia Lumia -testaajien karsintakierros on nyt päättynyt:
    http://aani.nokia.fi/2012/02/01/nokia-lumia-%E2%80%93testaaja-karsintakierros-on-paattynyt/

    Jännityksellä odotamme mitä tuleman pitää. Onnea kaikille osallistuneille!

  • http://www.facebook.com/people/Tomi-Pekka-Eskola/695029563 Tomi-Pekka Eskola

    Oman videon kohtaloa yhtään sen pidempään surkuttelematta, mutta sikäli kun YouTube-katsomisten määrä on yksi mittari, niin toivottavasti tuomaristo ottaa huomioon sen että tuohon “As seen on: Nokia Aani” -näyteikkunaan pääsy tuppaa toki tuomaan reilusti lisää katsojia juuri niille nimenomaisille videolle jotka siihen pääsivät..

  • http://www.facebook.com/people/Tomi-Pekka-Eskola/695029563 Tomi-Pekka Eskola

    Ja osaa ensimmäisistä 22 videosta promottiin suoraan esim. Facebookin kautta Nokia Suomi -ryhmän yli 20.000 fanin yleisölle.

    Mutta mitäpä noista, C’est la vie. :)

  • http://www.facebook.com/people/Tomi-Pekka-Eskola/695029563 Tomi-Pekka Eskola

    Ja osaa 22 ensimäisistä videoista promottiin suoraan esim. Facebookissa Nokia Suomen yli 20.000 fanin yleisölle.

    Mutta mitäpä noista, C’est la vie. :)

  • http://www.facebook.com/people/Tomi-Pekka-Eskola/695029563 Tomi-Pekka Eskola

    Pahoittelut että tässä on minulta on niin monta kommenttia. Vastaukset eivät jostain syystä tulleet heti näkyviin, joten kirjoitin ne uudestaan, ja nyt ne sitten näkyivätkin useampaan kertaan..

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    Eiköhän se videon sisältö ja laatu kuitenkin ratkaise enemmän kuin katsojien määrät. Muuten olisi aika epäreilu kilpailu niille jotka ovat käyttäneet koko ajan, viimeistä päivää myöten viilatakseen videosta viimeisen päälle toimivan. Toki katsojia helposti kertyy kisan alussa esitellyille videoille enemmän. Mutta katsotaan kuinka käy… Ei auta kuin toivoa parasta. :)

  • Anne

    Hei! Joko valituille on ilmoitettu? Sen haluan vaan tietää.

  • http://www.facebook.com/kaikas Kari Äikäs

    En ole ainakaan vielä nähnyt kenenkään ainakaan hehkuttaneen valintaa. Niin ja itsellekään ei ole kuulunut mitään. Sormet ristiin vaan vielä. :D

  • Nokia4ever

    Mitä tehdä, kun N9 ei värise äänettömällä?? Kaikki perinteiset on tehty eli asetus päälle ja pois ja puhelin kiinni ja käynnistys, ja värinä toimii kyllä ku viesti saapuu tai äänet on päällä mutta ei kun joku soittaa ja puhelin on äänettömällä.