Kymmenen kuvausvinkkiä Nokia Lumia 900 -puhelimelle

Jeppe 11.6.2012

Camera1

Nokia Lumia 900:n kahdeksan megapikselin Carl Zeiss -optiikalla varustettu kamera on ehkä hienoimpia Nokian ja Carl Zeissin yhteistyön hedelmiä. Sen kamera ei juuri aseta rajoituksia kuvaajalle, kiitos vähäisessäkin valossa pärjäävän 2.2-valovoimaisen optiikan, 28 mm laajakulman, 4:3- ja16:9-kuvasuhteen, kosketustarkennuksen ja kaksois-LED salaman.

Upeaa tekniikkaa täydentää laaja valikoima valokuvaus- ja kuvankäsittelytoimintoja Nokian ja Windows Phonen lahjakkailta kavereilta. Kannattaa tosin muistaa, että vaikka Lumia 900 on melkein kuin pokkarikamera, ihan kuuluisan amerikkalaisen valokuvaaja Annie Leibovitzin tasolle sillä ei niin vain pääse.

Keskustelimme kuvaamisesta hollantilaisen Haje Jan Kampsin kanssa. Haje on kirjoittanut valokuvauskirjoja ja luonut Triggertrap Mobile -sovelluksen. Hän oli myös mukana Nokia Conversationissa muutama vuosi sitten järjestetyssä Nokia N8 -kamerakoulussa. Haje antoi muutaman vinkin lukijoilemme. Niiden avulla älypuhelimen kamerasta saa mahdollisimman paljon iloa irti.

1. Lähemmäs vielä, vielä hiukan…

“Yhteisöpalveluissa näkee usein niin huonosti rajattuja kuvia, että toivoisi, että kohteen taustalla olisi muutakin kuin valtavia tapettipintoja. Ei pidä aristella, vaan mennä lähemmäs kohdetta ja ottaa kontaktia! Huolehdi siitä, että kohde täyttää ruudun, niin ei tarvitse zoomata tai rajata kuvaa myöhemmin”, Haje neuvoo.

2. Puhdista ja suojaa linssi

Farkkujen tasku ei muuten ole siistein ympäristö kameralle. Käytetyt nenäliinat, likaiset kolikot ja karkkipaperit eivät ole sille parasta seuraa! Asiantuntijamme lausuu: ”Sormenjäljet, rasva tai taskun pohjan nöyhtä ovat surkeiden älypuhelinkuvien tärkein syy. Tarkista ja puhdista linssi ensin, kuvaa vasta sitten!”

3. Otetaanpa rauhallisesti

Täydellinen aukon asetus ja ammattilaistasoinen valkotasapainon säätö ovat mahtavia toimintoja. Jos kuitenkin käsi tärisee kuin ensitreffeillä, kuvista ei tule albumikelpoisia millään. ”Aina kun mahdollista, nojaa kyynärpäillä johonkin tukevaan tai aseta puhelin lyhtypylvästä tai vastaavaa vasten niin saat tarkempia kuvia”, Haje sanoo.

4. Autofix

Windows Phone 7.5:n ansiosta Lumia 900:n kamerassa on enemmä valinnanvaraa kuin supermarketin hyllyssä. Silloin kun ei ole aikaa valmistella otosta, Autofix tulee apuun: se säätää valotuksen ja valkotasapainon niin, että hämärimmissäkin kuvissa on enemmän puhtia.

5. Valoa!

“Lumia 900:n suurin aukko on 2.2 on erinomainen apu vähässä valossa, mutta jos luonnonvaloa riittää muutenkin, se kannattaa käyttää hyväksi. Tuloksena on parempia kuvia. Uusissa puhelimissa on usein melko vaikuttavia valintoja vähäisessä valossa kuvaamiseen, mutta niitä ei välttämättä kannata käyttää. Mitä vähemmän valoa, sitä enemmän kohinaa. Käytä lamppua, laita kattovalot päälle tai mene ulos kuvaamaan”.

6. Löydä tasapaino

“Puhelimessasi on säätö valkotasapainolle. Käytä sitä. Kannattaa kokeilla eri asetuksilla ja ottaa selvää miten ne vaikuttavat valokuviin”, Haje sanoo. Lumia 900:ssä on sekä automaattinen että käsinsäädettävä valkotasapaino. Parhaimmat tulokset saa, kun tarkennat kameran ensin vaikka valkoiseen paperiin tai muuhun valkoiseen, jotta laite voi säätää värit kohdalleen valkoisen perusteella.

7. Zoomaa vain jos on pakko

Jos on konsertissa ja istuu lavasta niin kaukana kuin vain voi tai haluaa käyttää puhelinta kiikarina, zoomaaminen on kätevää. ”Suurimpia zoomausasetuksia ei annata käyttää. Kannattaa jättää kokonaan zoomaamatta ja rajata kuvat jälkikäteen tai kuvista voi tulla pikselöitynyttä höttöä”, asiantuntijamme opastaa.

8. Resoluutioko ennen kaikkea?

Vaikka Lumia 900:n ”resoluutiolla” kehuskeleminen olisi hiukan hassua, kahdeksan megapikselin Carl Zeiss -optiikalla saa tarkempia ja terävämpiä kuvia. Lisäksi käytössä on seitsemän gigatavua ilmaista Sky Drive-tilaa, joten kameran muistin täyttymisestä ei ole huolta. ”Mitä korkeampi resoluutio puhelimen kamerassa on, sitä tarkempia kuvia sillä saa”. Herra Kamps saa tästä ehkä Vuoden Selviö –palkinnon, mutta totta se on.

9. Apua Creative Studiolta

“Vaikka puhelimessa onkin kuvankäsittelytoimintoja, kannattaa harkita erillisten kuvankäsittelysovelluksien käyttämistä”, sanoo Haje. Lumia 900:ssä on kyllä riittävästi asetuksia, joilla kuvan onnistumisen voi varmistaa, ja sitä paitsi Autofix useimmiten pelastaa. Mutta jos ei silläkään onnistu, kokeile Nokian Creative Studio -sovellusta. Siihen kuuluu suuri määrä tehosteita, suodattimia ja säätöjä. Windows Marketplace tarjoaa lukuisia muitakin sovelluksia kuten Apict ja CleverPhoto.

10. Lumia 900:n sisäänrakennettu etu

Loistavasta sommittelusta, vakaasta kädestä, upeasta auringonpaisteesta ja puhtaasta linssistä ei kuitenkaan ole mitään iloa, jos itse tilanne menee ohi. Upeimman ja surkeimman älypuhelinotoksen eron voi nimittäin mitata sekunnin murto-osina. Ole siis nopea. Lumia 900:ssä on erillinen kamerapainike, jolla pääset suoraan kamerasovellukseen ja tallentamasi asetukset ovat heti käytössä, vaikka puhelin olisi lukittunakin.

Haje Jan Kamps kirjoittaa Pixiq-valokuvasivustolle ja hän on kirjoittanut myös useita valokuvauskirjoja. Kamps on Triggertrap Mobile -sovelluksen ja -kameranlaukaisimen luoja. Hänen tavoitteenaan on saada sen Windows Phone -versio valmiiksi lähitulevaisuudessa.

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet

 
  • iPhonez

    Kuvausvinkkejä? iPhonessa painat näppäintä ja… that’s it. Se vain toimii. Ei tarvita vinkkejä.

    • Spedez

      Ja kuvasta tulee huono. Aika tyypillinen kommentti i-hömppä käyttäjältä. 

    • reps

      Eli iPhone tietää mitä haet kuvalta lukemalla ajatuksesi käyttäen piilotettua tekniikkaa joka Just works? Tää alkaa saamaan jo fanaattisuuden piirteitä. Hieman kriittistä ajattelua, kiitos!

  • väärä päätös, Nokia

    En kyllä tänä päivänä ottaisi Nokiaa kuin kameran takia. No sekin ongelma raitkaistiin kahdella eri tavalla: ostin Samsungin Galaxy S II puhelimeksi (tietenkin Android 4.0.3 versiolla) ja jonkin aikaa sitten kaupasta lähti mukaan Nikon D7000. :) Olisitte ottaneet Androidin Windows Phonen sijasta niin Nokiallakin olisi yksi asiakas lisää :)

  • Marco

    En ostaisi ikinä mitään muuta kuin Lumiaa, niin hyvä se on.