Photosynth ja Nokia Lumia: 360° panoraamakuvat

Adam 18.6.2012

Photosynth

Valokuvat ovat tallennettuja muistoja. Nyt kuvamuistot ovat entistä kokonaisvaltaisempia. Microsoftin Photosynth -sovelluksen ansiosta Nokia Lumia -puhelimella voi ottaa panoraamakuvia muutamassa sekunnissa. Tähän sovellukseen kannattaa ehdottomasti tutustua.

Valmiit kuvat ovat paras tapa havainnollistaa Photosynth-sovelluksen toimintaa. Löysin Lontoosta sopivan kuvauspaikan, puiden ja talojen ympäröimän nurmikentän. Menin seisomaan keskelle kenttää ja käynnistin Photosynth-sovelluksen, joka alkoi ruutua näpäyttämällä kuvaamaan automaattisesti.

Yllä on ottamani kuva, jossa voi liikkua siirtämällä kohdistinta eri suuntiin. Kuva ei näytä yhtä aihetta yhdestä kulmasta, vaan se on kokonaisvaltaisempi elämys. Kuva on otettu kiireessä, joten siinä on aukkoja, mutta lopputulos on mielestäni silti ihan kohtuullinen. Tulos on tietysti parempi, kun kuvat voi ottaa kaikessa rauhassa.

Kuvausta aloitettaessa Photosynth pyytää siirtelemään kameraa aloituskohteen ympärillä. Innovatiivisen kuvausjärjestelmän ansiosta panoraamakuvan koostuminen on koko ajan nähtävillä, eli käyttäjä näkee aiemmin ottamansa kuvat. Photosynth-sovelluksen konenäköalgoritmit tekevät panoraamakuvien ottamisesta erittäin helppoa.

Kun kaikki tarvittavat kuvat on otettu, käyttäjä voi valita kuvansa eri vaihtoehdoista. Kuvan voi tallentaa puhelimeen, mutta se ei ole suositeltavaa, koska silloin kuvasta jää puuttumaan syvyysvaikutelma sekä siihen tulee vääristymiä. Siksi panoraamakuvien katseluun kannattaa käyttää Photosynth-sovellusta.

Tässä vielä suomalaisille tutumpi panoraamakuva Helsingin Kauppatorista.

Kuvat voi myös ladata maksuttomaan Photosynth.net-palveluun, jolloin niitä voi katsella suuremmalta näytöltä. Ne voi myös jakaa yhteisön muiden käyttäjien kanssa.

Kuvat voi myös ladata Bing-karttapalveluun kaikkien nähtäväksi. Näin käyttäjä voi tehdä tunnetuksi esimerkiksi omaa kotiseutuaan tai nähtävyyksiä.

Lisäksi kuvat voi jakaa vaikka vain lähimpien ystävien kanssa Facebook- tai Twitter-yhteisöpalveluissa tai lähettää sähköpostin välityksellä. Photosynth-sovelluksessa on erillinen toiminto kuvien jakamista varten.

Photosynth on saatavilla seuraaviin puhelinmalleihin: Nokia Lumia 610, Nokia Lumia 710, Nokia Lumia 800 ja Nokia Lumia 900.

Sovellus on ilmainen, mutta englanninkielinen.

Oletko jo kokeillut Photosynth-sovellusta? Kerro kommenteissa, mitä mieltä olet sovelluksesta.

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet

 
  • Puuhapete

    Miksiköhän tyttäreni 610 sanoo ettei Photosynth sovellusta voi siinä luurissa käyttää???

  • http://mk96.1g.fi/kuvat/ Vieras

    Vaikutti todella mielenkiintoiselta sovellukselta, mutta jää käyttämättä, koska vaatii näköjään enemmän muistia, kuin mitä Lumia 610:ssä on tarjota. :(

    Muuten olen tykännyt tästä 610:stä aivan älyttömästi, mutta muistin pienestä määrästä täytyy hieman kritisoida. Monta loistavaa sovellusta on jäänyt Marketplaceen, koska puhelimessa on aivan onnettoman pieni RAM-muisti kapasiteetti.

    Lisäksi täytyy vielä se sanoa, että olen aikalailla pettynyt, ettei nykyisiin WP 7.5-järjestelmän omaaviin puhelimiin tule saataville WP 8-versiota.