Ian 7.8.2012
Situations on Symbian-sovellus, joka tekee älypuhelimesta entistäkin älykkäämmän. Se osaa muuttaa puhelimen asetuksia ympäristön ja tilanteen mukaan. Seuraavassa pari esimerkkiä:
Sovellus syntyi kokeiluna Nokia Beta Labs -yhteisössä. Nyt sen kehittämistä jatkaa Roope Tassbergin ja Heikki Haverin perustama Pastilli Labs.
”Olemme pieni tamperelainen sovelluskehitysyritys. Tällä hetkellä kehitämme Situations-sovellusta silloin, kun muilta töiltä jää aikaa”, Roope kertoo.
”Teimme puhelimen toimintoja ohjaavien tilanteiden määrittelyn huomattavasti helpommaksi. Käyttöliittymä on entistä selkeämpi ja helppokäyttöisempi, ja sovelluksessa on erittäin hyödyllisiä uusia ominaisuuksia. Paikkoja voi nyt valita kartalta, eli käyttäjän ei tarvitse itse olla paikassa, jota varten hän haluaa luoda tilanteen,” ilmaisee Roope.
Mikä on seuraava suuri askel Situations-sovelluksen kehittämisessä?
”Seuraava edistysaskel edellyttää innovaatioita. Olisi hienoa, jos sovelluksessa voisi määritellä esimerkiksi hölkkätilanteen, eli sovellus alkaisi automaattisesti soittaa musiikkia, kun käyttäjä lähtee lenkille”, naurahtaa Roope.
Mistä sovellus tietää, että käyttäjä on lähdössä lenkille eikä esimerkiksi yrittää ehtiä bussiin?
”Tällaisen ominaisuuden kehittäminen edellyttää läpimurtoja sensoriteknologian ja tekoälyn kehityksessä”, Roope lisää.
”Seuraavat uudistukset liittyvät todennäköisesti helppokäyttöisyyteen. Käyttäjät pitävät sovelluksen ominaisuuksista, mutta sen tekeminen mahdollisimman helppotajuiseksi on haasteellista. On huomattavasti helpompaa kehittää pienten piirien arvostama erikoinen sovellus kuin aidosti käytännöllinen sovellus,” hän valottaa tulevaisuuden haasteita.
Tamperelaisyrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta.
”Situations-sovelluksen uudelleenjulkaisun jälkeen saamamme positiivisen palautteen määrä on yllättänyt meidät. Olemme saaneet palautetta etenkin Twitter-tilimme ja Facebook-sivumme kautta”, Roope kertoo.
”Käyttäjät pitävät sovelluksen perusajatuksesta erittäin paljon. Olemme saaneet paljon tukea ja ehdotuksia uusiksi omaisuuksiksi. Palaute antaa voimia, ja haluamme tehdä kovasti töitä täyttääksemme käyttäjien toiveet,” Roope kiittele.
Onnea matkaan, Roope ja Heikki! Symbian-älypuhelimille tarkoitettu Situations-sovellus on ladattavissa Nokia Kaupasta (1 €).


Julkaistu 19.4.2013
Julkaistu 9.5.2013
Julkaistu 14.5.2013
Julkaistu 13.5.2013
Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.
Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.
Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)
Lue kommentointiohjeet