Flow-festivaali ja Nokia Factory tarjosivat musiikin riemua

Anna Pope 12.8.2012

The-Black-Keys

Tunsin oloni haikeaksi, kun Nokian sponsoroima Flow-festivaali päättyi Björkin konserttiin sunnuntai-iltana. Sain kuitenkin hienoja muistoja.Yhdysvaltalainen The Black Keys oli loistava lauantaina ja sai minut tanssimaan ja laulamaan suosikkibiisieni tahdissa – suomalaisten kuulijoiden kiusaantuneista katseista huolimatta.

Lauantain erinomaiseen esiintyjäkaartiin kuuluivat myös kaunisääninen norjalainen Ane Brun ja reggaen tahdissa keinuva jamaikalainen Horace Andy and Dub Asante.

Elektromusiikki ei yleensä kuulu ehdottomiin suosikkeihini, mutta ruotsalainen Mika Snickars sai tanssijalkani liikkeelle ja yhdysvaltalainen Nicolas Jaar loi kiehtovia äänimaailmoja. Nokia Lounge tarjoili illan mittaan peräti seitsemän DJ:n rytmejä.

Pääsin vihdoin myös maistelemaan ystävieni kanssa ruokia, joiden herkullisista tuoksuista olin nauttinut koko viikonlopun.

Thairuokia tarjoilevan Tamarin-ravintolan cashew-kana ja intialaisen Samrat-ravintolan Beef Masala hellivät makuhermojani, kuten myös henkilökohtainen suosikkini, Grotesk-ravintolan hampurilainen coleslaw-kastikkeella. Festarikävijät arvostivat poikkeuksellisen tasokasta ruokatarjontaa.

Iltani jatkui vielä Flow-festivaalin jälkeen. Nokialle bloggaamisessa on etunsa: onnistuin saamaan rannekkeet Club Nokian ja Nokia Factoryn jatkoille.

Klubien nimet eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Sain kuitenkin selville, että Club Lumia on tapahtumaryhmä, jonka kotiklubi on Nokia Factory.

Club Lumialla on kolme klubia: Nokia Factory, Kuudes Linja ja Siltanen. Ne sijaitsevat perinteikkäässä tehdasrakennuksessa, joka on remontoitu tapahtumakäyttöön. Tapahtumiin ei myydä lippuja, mutta niihin voi voittaa vapaalippuja netissä järjestettävissä kilpailuissa.

Muuten tapahtumiin on lähes mahdotonta päästä – ellei satu tuntemaan juuri oikeita ihmisiä.

Lauantaina jatkoin siis festareilta parin korttelin päähän Nokia Factoryn tiloihin. Kun löysin uteliaiden katseilta piilotetun sisäänkäynnin, vilautin rannekettani ja nousin portaita tapahtumatiloihin.

Paikka oli aivan täynnä. Illan DJ-vieraat Tensnake ja Stop Modernists soittivat mielettömän hyvää musiikkia, ja ihmiset ottivat itsestään kaiken irti tanssilattialla.

Upeat suomalaistytöt esittelivät Nokia Lumia 900 -puhelimia, ja rannekkeiden onnelliset omistajat istuivat mukavilla sohvilla keskustelemassa Flow-festivaalin tarjonnasta.

Viivyin paikalla niin kauan kuin jalkani suinkin toimivat tanssilattialla, mutta minunkin jaksamisellani – ja drinkkibudjetillani – on rajansa.

Nokia Factory järjesti jatkot myös sunnuntaina. Onnittelut rannekkeen voittaneille!

Olen nauttinut suunnattomasti Helsingissä viettämästäni ajasta. Maanantaiaamuna jatkan matkaani kohti uusia seikkailuja, mutta tämä ei varmasti jää ainoaksi vierailukseni Helsinkiin. Nähdään taas!

Yhdysvaltalainen Anna Pope on maailmankansalainen, kokenut festarikävijä ja karkkisyöppö, joka haluaa eksyä suurkaupungeissa ja puhua tuntemattomien ihmisten kanssa. Hän valmistuu syksyllä yliopistosta. Sen jälkeen hän aikoo matkustaa maailman ympäri minimibudjetilla ja nauttia matkan varrella mahdollisimman paljon musiikista.

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet