Nokia Musiikki+ Suomeen huhtikuussa!

Friida 12.3.2013

Nokia Musiikkiplus

Me rakastamme Nokia Musiikin Mix Radiota. Kaikissa Nokian Lumia –älypuhelimissa yksinoikeudella toimiva ilmainen musiikin striimauspalvelu pitää musiikin aina mukanamme – missä ja milloin tahansa.

Pian palvelu on kuitenkin vielä entistäkin parempi, kun Nokia Musiiki+ rantautuu Suomeen huhtikuun alussa. 3,99 eurolla kuussa uuden palvelun käyttäjät saavat musiikistaan vielä aikaisempaakin enemmän irti. Nokia Musiikki+ -palvelu kattaa 20 miljoonan kappaleen valikoiman, joka on kuunneltavissa useilla eri päätelaitteilla.

music2

Lanseeraamme Nokia Musiikki+ -palvelun Suomessa yksinoikeudella Elisan kanssa huhtikuun alusta alkaen. Lanseeraus julkistettiin sunnuntaina Elisa Studiolla Lasipalatsissa Suomen Virallinen Lista –tilaisuudessa. Elisa ja Nokia Musiikki sponsoroivat Suomen Virallista Listaa vuonna 2013. Mix Radiosta löytyy sekä Suomen Virallinen Albumilista että Suomen Virallinen Singlelista –kanavat. Mikäli siis missaat sunnuntaisin klo 12:00 lähtettävän listaohjelman Radio Aallolla, Radio Rockilla tai Radio Suomipopilla, voit kuunnella listan Lumiastasi jälkikäteen koska vain haluat. Päivitämme kanavat viikottain, kun uudet listat julkaistaan.

Nokian viihdepalveluista vastaava johtaja Jyrki Rosenberg hehkuttaa Nokian ja Elisan yhteistyötä. Haastattelimme Jyrkiä Äänessä jo aiemmin, kun Nokia Musiikki+ -palvelu alkuvuodesta lanseerattiin.

Olemme innoissamme, että voimme lanseerata Nokia Musiikki+ -palvelun Suomessa Elisan kanssa, sillä Elisa on tunnettu laadukkaasta palvelusta ja asiakaslähtöisyydestä. Lisäksi Elisa on investoinut helppokäyttöisiin viihdepalveluihin, joita Nokia Musiikki hienosti täydentää.

Nokia MusiikkiplusElisan asiakkaat voivat huhtikuun alusta alkaen tutustua viikon ajan veloituksetta Nokia Musiikki+ -palveluun. Uuden Lumia 620, 820 tai 920 –puhelimen Elisalta hankkivat asiakkaat saavat palvelun kolmeksi kuukaudeksi käyttöönsä veloituksetta.

Nokia Musiikki+ tuo Mix Radion käyttöön monia loistavia lisäominaisuuksia:

  • Rajaton skippaus: Voit hypätä niin monen kappaleen yli kuin haluat.
  • Rajaton offline-lataus: Voit ladata offline-tilaan niin paljon musiikkia kuin haluat.
  • PC/Mac/mobiili/Smart-TV/tabletti jne: Kuuntele Mix Radiota millä tahansa web-selaimen sisältävällä laitteella (html5).
  • CD-tasoinen äänenlaatu.
  • Sykronoidut lyriikat: Seuraa kappaleiden sanoja kuunnellessasi musiikkia joko karaoke-tyyliin tai yhtenä listana, jota voit itse selata eteen- ja taaksepäin.

Mikä näistä ominaisuuksista tuo teidän musiikkiinne eniten lisäpotkua?

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet

 
  • jooooonasss

    harmi vain kun olen tätä odotellut pitkään ja sitten kuulee olevan elisan yksinoikeudella ja minä menin vaihtamaan juuri soneraan :/

    • Friida

      Onpas harmillista! :( Nokia Musiikki+ on kyllä ehdottomasti kokeilemisen arvoinen palvelu.

    • Hurmio

      Aivan sama juttu. Kovasti harmillista…

  • Friida

    Nokia Musiikki+ on jatkossa tulossa myös muiden operaattorien asiakkaiden saataville, joten muiden kuin Elisan asiakkaat: koittakaahan malttaa mielenne vielä hetken aikaa! :)

    • Perttu Hietanen

      Onko siihen jotain tarkempaa aikataulua? :)

      • Friida

        Heinäkuun alusta lähtien palvelu on kaikkien operaattorien asiakkaiden saatavilla.

  • Robsu

    Vihdoinkin! Kolmen kuukauden käyttö olisi parempi :) Lumia 820 osttetu tammikuussa.

  • jiiaaapee

    Voisipa aiemminkin puhelimen ostaneita palkita tällä kolmen kuukauden jaksolla.

  • Kimmo

    Äsh… Pitkään odottelin tietoa plussan alkamisesta, mutta taitaa jäädä hankkimatta. Kun ei edes muiden operaattorien aikataulu ole tiedossa. Samalla rahalla saisi nykyisen musiikkipalvelun päivitettyä puhelimellakin toimivaksi.

    • Friida

      Aikataulutietoa: palvelu on kaikkien operaattorien asiakkaiden saatavilla heinäkuun alusta lähtien.

  • labra

    Harmitus kyllä tuo Elisa-kytkös tässä. Olisin muuten kyllä ottanut tämän käyttöön.

  • saunis

    Tarkoittaako “Elisa” tässä vain Elisaa vai koko elisalaista operaattoriryhmää? Yksityisasiakkaitahan on kovasti potkittu Saunalahden suuntaan viime aikoina.

    • Friida

      Palvelu lanseerataan yksinoikeudella Elisan ja Saunalahden asiakkaille.

  • Eemeli

    Onko tämä tulossa myös WP 7.8 Lumioihin?

    • http://www.n8fin.com/ N8FIN

      On.

  • lumia 620

    Jos ostan uuden Lumia 620:n Elisalta 21. maaliskuuta, kun puhelin tulee myyntiin, niin saanko tuon Musiikki + palvelun kolmeksi kuukaudeksi, vai pitääkö ostamisen kanssa odottaa huhtikuuhun?

    • Friida

      Palvelu on aktivoitavissa heti huhtikuun alussa, mutta esimerkiksi Elisan Lumia 620 -myyntipakkaus sisältää 3 kk voucherin myynnin aloituksesta alkaen.

  • Windows Blue

    Voiko tuossa Nokia Musiikki+:ssa siis hakea tiettyä kappaletta niin kuin esimerkiksi Spotifyssa?

    • http://www.n8fin.com/ N8FIN

      Voi.

  • Pingback: Nokia Musiikki+ rantautuu Suomeen huhtikuussa! | N8FIN

  • Friida

    Lisätietoa kyselijöille: Nokia Musiikki+ tulee kaikkien operaattorien asiakkaiden saatavilla heinäkuun alusta lähtien.

    • Odottavan aika on pitkä.

      Onko tämä tieto vielä voimassa? Minulla on Sonera + Lumia 920 ja ei ole edelleenkään saatavilla, vaikka on jo heinäkuun alku.

  • http://www.n8fin.com/ N8FIN

    Loistavaa Nokia! Tulen ainakin itse ostamaan palvelun ihan vain kannustaakseen Nokiaa. Itselläni kun puhelimella musiikin kuuntelu on aika vähäistä. Nokialta tuntuu tulevan uusia palveluita ja innovaatioita jatkuvasti Lumia -puhelmiin ja se jos mikä on käyttäjille tärkeää. Jatkakaa samaan malliin, hyvä tästä vielä tulee… :)

    • Friida

      Kiitos mukavasta palautteesta! :)

  • joku

    toimiihan tää sitte varmasti lumia 710? koska tuo 3,90 on paljon halvempi ku spotify niin voisin sitte vaihtaa sen tähän

    • Friida

      Nokia Musiikki on vakio-ominaisuutena kaikissa Lumia-puhelimissa ja myös sen päivittäminen plussaksi onnistuu kaikilla malleilla. Huhtikuuta odotellessa… :)

  • juho

    Miten palvelun maksaminen tapahtuu? Meneekö se puhelinlaskuun vai maksetaanko se erikseen? Saako sitä erilaisina “paketteina” ilman sitoomuksia?
    IInnolla odotan! :)

  • Moore

    Hei! Olen Saunalahdelta tilannut 620-puhelimen, postitukset alkavat 21.3. Onko siinä mukana tuo 3 kk ilmainen käyttö? Vai pitääkö perua tilaus ja tilata vasta huhtikuussa vai pitääkö se mennä ostamaan Elisa shopitista? Voiko ostaa maaliskuussa vai pitääkö ostaa vasta huhtikuussa?

    • Friida

      Moikka! Suosittelisin tarkistamaan tämän asian suoraan Saunalahdelta.Osaavat sieltä varmasti parhaiten kertoa, mitä heidän postipakettinsa sisältää. Mukavia hetkiä uuden puhelimesi parissa! :)

      • Moore

        Kysyin jo Saunalahdelta. Kehottivat kysymään Elisalta. Täytynee sitten katsoa mitä sen puhelimen mukana tulee.

  • Paul

    Ilmeistyi plussa tänään omaan 920:seen, cool.

  • Eemeli

    Tämä on jo tullut omaan Lumia 800:aani!!
    Aivan loistava palvelu ja viikon testiaika on plussaa. Ollut jo pari päivää todella kovassa käytössä.
    Erityisesti karaoketyyliset sanoitukset ovat tyylikkäästi toteutetut. Lisäksi rajattomat offline-kanavat pitävät tylsyyden loitolla lentomatkoilla.

    Upeaa työtä Nokia! Ei voisi parempaa palvelua toivoa. Olette onnistuneet loistavasti. :)

    • Tero

      Täysin samaa mieltä. Loistava kun on plussa käytössä.

  • yLumia

    Riittääkö tässä että on yleensä elisan tai saunalahden asiakas (esim laajakaista). Lapsen puhelin liittymä on Saunavihdalla, mutta työpuhelin on kyllä Surinalla. Jossa sitä käytettäisiin.

  • Ile

    Täytyy sitten tyytyä ilmaiseen versioon vielä 3 kk ajan, kun en satu olemaan Elisan/Saunalahden asiakas…

  • http://twitter.com/brucetapes Brucetapes Blog

    Elisa = Saunalahti? Saiko tähän joku varmistusta? Saunalahdelta tuli tilattua eilen Lumia 620 Music+ innoittamana…

    • http://aani.nokia.fi/ Anna

      Elisa on ilmoittanut, että Nokia Musiikki+ tulee myös Saunalahden asiakkaille, joten pääset heti kokeilemaan palvelua!

      • http://twitter.com/brucetapes Brucetapes Blog

        Kokeilinkin jo. Mainostettiin Spotifyn kilpailijana, mutta lähinnä Spotifyn radio (joka on täysin susi) tästä tulee mieleen. Senttiäkään en maksaisi.

  • http://twitter.com/edelmann_jan Jan Edelmann

    MInulla näkyi aluksi vain Osta nappula ennen kuin sammutin ja käynnistin 920-lumian uudestaan (ja avasin Musiikin uudestaan) kokeile-nappula tuli näkyviin. Kysyi sitten kirjautumista. Kuitenkaan en päässyt kokeilemaan, vaan tilaa-nappula on taas näkyvissä.. :( (Saunalahden liittymä)

  • Jarmo Boberg

    Voiko offllinen kaikkia tallennuksia, yli 4 käyttää senkin jälkeen kun ei käytä enää Musiikki lus palveluja ?

    • Friida

      Moikka Jarmo! Puhelimeen offline-kuuntelua varten ladatut soittolistat vanhenevat aina 30 päivän kuluttua — niin ilmaisversiossa kun maksullisessakin versiossa. Nokia Musiikki+ -tilauksen aikana ladatut offline-listat vanhentuvat siis viimeistään tuon 30 päivän kuluttua niiden latauksesta. En osaa ihan varmaksi sanoa, poistuvatko ne puhelimesta jo tätä ennen eli esimerkiksi heti plussatilauksen päätyttyä.

  • Reijo Roininen

    Haluaisin ladata mm. Queenin albubit, mutta se ilmoittaa hinnaksi 9,90-12,90. Tarkoittaako, että “Rajaton offline-lataus: Voit ladata offline-tilaan niin paljon musiikkia kuin haluat.” , tarkoittaa, että voin kyllä ladata, mutta maksa myös?

    • Friida

      Moikka Reijo! Nokia Musiikki+ -palvelun rajaton offline lataus koskee Mix Radion kanavia, eli voit ladata offline-tilaan niin paljon Mix Radio -kanavia kuin haluat. Nokia Musiikin musiikkikaupassa myytävä musiikki on asia erikseen ja maksullista myös plussapalvelun käyttäjille.

      • Reijo Roininen

        Kiitos, tämähän on nyt selvä. Siis ei kun ostamaan. :=)