Nokian tuotepakkaukset ovat fiksuja sekä sisältä että ulkoa

Phil B. ja Friida 24.5.2013

DesignKevat5

Nokia Äänen design-aiheisessa juttusarjassa puhumme väreistä, materiaaleista ja kaikesta muotoiluun liityvästä. Kevään ja auringon kunniaksi!

Kesän kolkutellessa jo ovelle Äänen design-kevät huipentuu kahteen Nokian tuotepakkauksia käsittelevään juttuun. Nokia valmistaa ja myy oli 250 eri tuotetta ympäri maailman. Tuotteen myyntipakkaus onkin se ensimmäinen asia, jonka ihmiset myymälässä näkevät. Pakkauksen ulkonäkö on siten todella tärkeä osa tuotetteen kokonaisilmettä, johon Nokia on viime aikoina erityisesti panostanut.

Erityisesti Nokian lisälaitteiden uusia pakkauksia on kiitelty innovatiivisiksi. Chris Merrick Nokian muotoilusta tietää, kuinka tärkeä osa pakkaus on tuotteen designia.

Lisälaitteiden pakkaukset ovat erityisen vaativa muotoilun osa-alue, sillä pakkauksen täytyy ikään kuin myydä tuote ostajalle. Pakkauksen täytyy nousta esiin, erottautua ja lähettää ostajalle viesti. Meidän täytyy pakkausta suunnitellessa siksi päättää, mitä haluamme sen kertovan ostajalle. Aiemmin tuotepakkaukset oli tapana tunkea täyteen bannereita, kuvia, tarroja, logoja ja kaikkea mahdollista. Kokonaisuus ei ollut lainkaan hallittu, eikä olellista informaatiota tuntunut löytyvän pakkauksesta.

pack1_1

Muotoilutiimin haasteena oli siten tehdä pakkauksista selkeämpiä ja yksinkertaisimpia, mutta samalla kuitenkin sellaisia, että ne ne välittävät ostajalle oikeanlaisia viestejä.

Tiesimme, että meidän on luotava jotain, joka samanaikaisesti tuo tuotteen hyvin esiin, on tunnistettavasti nokialaista, ulkonäöltään selkeä sekä ohjaa ostajaa löytämään pakkauksesta juuri sen tiedon, joka häntä kiinnostaa.

Nokian lisälaitteiden uusien pakkausten tarkoituksena on tuoda itse tuote mahdollisimman hyvin esiin. Pakkauksessa on ensinnäkin selkeästi esillä tuotteen nimi sekä lyhyt ja ytimekäs kuvaus, josta käy ilmi tuotteen käyttätarkoitus ja ominaisuudet. Tämä on se kohta pakkauksessa, johon katse osuu ensimmäiseksi: se kertoo ostajalle yhdellä silmäyksellä, minkälaisesta tuotteesta on kysymys.

Pääotsikon alla on lisäksi kaikista lisälaitepakkauksista löytyvä Nokialle tunnusomainen merkistö, joka koostuu rivistä lisälaiteikoneita. Tämän merkistön tarkoituksena on liittää pakkaukset ulkonäöllisesti toisiinsa ja luoda niille tunnusomainen, yhtenäinen ulkonäkö.

pack1_3

Uusia materiaaleja ja uusia muotoiluprosesseja

Muodon lisäksi myös Nokian pakkauksissa käyttämät materiaalit ovat muuttuneet. Ulla Uimonen Nokian muotoilusta kertoo, että uusien materiaalien avulla pakkauksista on saatu entistä näyttävämpiä.

Käytimme lisälaitteiden pakkauksissa aiemmin 3D-muotoiltua vakuumimuovia, jotta tuotteet näkyisivät pakkauksista. Nykysin käyttämäämme muovia voi taittaa myös teräviksi kulmiksi, jolloin pakkauksiin saadaan kulmien ympäri ulottuvia läpinäkyviä ikkunoita. Ikkunoiden avulla tuotteisiin saadaan ohjattua aiempaa enemmän valoa ja tuote saadaan kauniimmin esille. Valkoinen kaareutuva tausta heijastaa valoa myös tuotteen takapintaan, jolloin tuote tulee kauniisti esille ja ikään kuin leijuu pakkauksessa. Kaikki tämä on mahdollista uuden muotoilun avulla.

pack1_2

Ajatuksena on, että Nokian pakkauksissa käytetään samanlaista muotoilua yli tuoterajojen. Näin tuotteiden tunnistaminen myymälöiden hyllyistä onnistuu entistä helpommin kauempaakin. Chris selittää, että pakkausta vilkaisemalla on entistä helpompi saada nopeasti käsitys tuotteen ulkonäöstä ja ominaisuuksista.

Tuotepakkausten tarkoituksena on tuoda tuotteen ulkonäkö ja ominaisuudet  mahdollisimman hyvin esiin. Kokonaisuuden täytyy myös näyttää hyvältä ja Nokialle tunnusomaiselta.

Erityisen mukavaa on, että Nokian uudet pakkaukset ovat lisäksi erittäin ympäristöystävällisiä. Lisälaitteiden pakkauskokoa on pienennetty keskimäärin kolmannes ja koko yhtiön tasolla muovin käyttöä on vähennetty alle kolmeen prosenttiin aiempaan verrattuna. Vaikuttavaa on myös se, että kaikki pakkauksissa käytetyt materiaalit on lisäksi mahdollista kierrättää.

pack1_4

Tämä kaikki ei ehkä yksinään kuulosta merkittävältä. Kun kuitenkin ottaa huomioon, että Nokia tuottaa pelkästään lisälaitteita yhteensä 25-30 miljoonaa kappaletta, on positiivinen kokonaisvaikutus ympäristön kannalta merkittävä. Uusien värikkäiden pakkausten tarkoituksena ei siten ole pelkästään auttaa myymään mahdollisimman paljon tuotteita – ne auttavat myös pienentämään ympäristöömme kohdistuvaa rasitusta.

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet

 
  • Juho

    Lumia 800’n pakkaus on saatu hyvin pieneksi ja silti niin tilavaksi, esimerkiksi vanhojen puhelimieni pakkaukset (ja ovat vielä tallessa) ovat noin 3 kertaa suurempia ja niiden sisältö on silti samanlainen.

  • Tee

    Kyllä se pakkaus sen myy, eikä ‘ikään kuin’. Varsinkin kun samansisältöisiä eri valmistajien tuotteita on siinä rivissä.