Nokia-talon uudistunut ilme lähtee liikkeelle väreistä ja valoista

Friida 6.8.2013

_MG_7858

Yksi Ääni-blogin ensimmäisistä jutuista huhtikuussa 2011 tarjosi kurkistuksen Nokian pääkonttoriin, Keilalahdessa sijaitsevaan Nokia-taloon. Kahdessa vuodessa rakkaan työpaikkamme ulkonäköä ja toimivuutta on vähitellen paranneltu ja äskettäin valmistui muun muassa uusi pääaula rakennuksen eteläiselle sisäänkäynnille. Jututimme työtiloista vastaavia Riku Pentikäistä ja Teppo Säröä ja kyselimme heiltä hieman ”NoHon” uudistuksista. Luvassa on myös mielettömän hienoja kuvia uudesta pääkonttoristamme.

Rikun 14-henkisen tiimin tehtävänä on vastata Suomessa Nokian tiloista ja tilojen turvallisuudesta. Tiimin projektipäällikkönä Teppo vastaa rakennuttamisesta ja projektien johtamisesta. Nokian ulkopuolisia työntekijöitä tiimi työllistää lisäksi yli 250 kokeista siivoojiin ja vartijoihin.

_MG_7819

Riku ja Teppo kertovat, että työtilojen päivittämisen taustalla on aina useita eri vaikuttimia. Kiinteistösuunnittelussa pitää ottaa huomioon muun muassa yrityksen kulttuuri, strategia, tuotteet, asiakkaat ja työnteon tavat. Esimerkiksi projektityö asettaa toimitiloille erilaisia vaatimuksia kuin perinteisempi paikallaan pysyttelevä työskentely. Teppo kertoo, että työnteon muodot ovat viime vuosina muuttuneet:

Työnteko on yhä enemmän paikasta riippumatonta ja keskeiseen rooliin ovat nousseet tiedon jakaminen ja integroituminen. Työtilojen on tietenkin kehityttävä näiden trendien mukaisesti. Mobiili- ja flexitilat vaativat uusia ratkaisuja, kuten esimerkiksi enemmän rentoa yhteistä tilaa ja tukitiloja, kuten hiljaisia huoneita ja puhelinkoppeja.

Kun tilat muunnetaan työtarpeita parhaiten vastaaviksi, tilojen käyttö optimoituu. Uudet tilat noudattavat  activity based workplace –logiikkaa, jonka mukaan työskentelijä valitsee sijaintinsa tekemänsä työn perusteella. Tämän myötä syntyy aikanaan myös kustannussäästöjä, mutta ne eivät kuitenkaan ole ainut syy, miksi uudistuksia työtiloissa tehdään. Lopulta kaiken takana kytee ajatus siitä, että tarpeen mukaiset työtilat vaikuttavat positiivisesti työn tuottavuuteen, innovaatioihin ja työntekijöiden viihtyvyyteen.

_MG_7789

Nokia-talon remontti lähti liikkeelle henkilökunnan kahvilasta ja kahdesta lounasravintolasta. Tämän jälkeen remontoitiin Nokia-talon Länsiväylän puoleisen rakennuksen  kerroksia ja viimeisimpänä valmistui eteläiselle sisäänkäynnille rakennuksen uusi pääaula.

Muotoilu värien ja valojen pohjalta

Nokia-talon uudistunut  ilme lähtee liikkeelle väreistä ja valoista, joiden pohjalle Nokia on yrityksenäkin vahvasti profiloitunut. Riku kertoo, että suunnittelusta vastanneelle arkkitehdille annettiin aluksi vapaat kädet ideoida uutta ulkonäköä:

Emme halunneet, että vanha ulkonäkö rajoittaisi uuden suunnittelua. Muokkasimme arkkitehdin suunnitelmat myöhemmin meidän tarpeisiimme sopiviksi. Nokia on yrityksenä erilainen kuin ennen – myös pääkonttorimme oli aika uudistua.

_MG_7795

Uudistusprojektissa käytettiin mahdollisimman paljon olemassaolevia rakenteita, joiden käyttöä optimoitiin ja suunniteltiin uudelleen.  Näin kustannuksiakin saatiin hilattua alemmaksi. Esimerkiksi Nokia-talon remontoidun rakennuksen tilat olivat pitkälti alkuperäisessä vuoden 1996 kunnossa, ja niille oli ehtinyt kehittyä erilaisia muutostarpeita.

Teppo kertoo, että eri tiloissa on rakennusprojektien suhteen aina omat haasteensa ja yksityiskohtansa, jotka on suunnittelussa otettava huomioon. Samat ratkaisut eivät aina sellaisenaan ole sovellettavissa kaikkiin tiloihin. Teknisten vaatimusten lisäksi uusille tiloille haluttiin asettaa myös joitakin ulkonäöllisiä vaatimuksia, ja siksi myös Nokian oma maailmankuulu muotoilutiimi oli vahvasti mukana pääaulan konseptivaiheen suunnittelussa.

Monet uuden pääaulan kalusteista ovat taustavalaistuja. Led-valot mahdollistavat 16 miljoonan eri sävyn käytön läpikuultavissa kalusteissa, jotka tämänhetkisillä asetuksilla vaihtavat väriä 20 minuutin välein. Myös aulan valtavat pyöreät kattovalaisimet on motorisoitu, joten ne nousevat ja laskevat tarpeen mukaan. Valaistuksen myötä tilat näyttävät erilaisilta esimerkiksi päivällä ja illalla, kun luonnollista valoa virtaa ikkunoista sisään eri määrä. Teppo hehkuttaa, että taustavalaistujen kalusteiden koko upeus nousee esiin vasta syksyn hämärtyvien päivien myötä.

riku_ja_teppo_aulassa

Riku (vas.) ja Teppo Nokia-talon uudessa pääaulassa

Riku sanoo, että työtilojen suunnittelu on vähitellen lähentynyt Nokian ydinliiketoimintaa. Esimerkiksi kalusteiden valo-ohjauksen ja kehittyvien sovellusten ja sensorien myötä rajapintaa alkaa vähitellen olla yhä enemmän. Myös Nokian tuotteet pyritään integroimaan tilojen toimintaan entistä vahvemmin.

Uudenlainen Nokia – uudenlainen pääkonttori

Henkilökohtainen suosikkini  uudessa Nokia-talossa ovat ehdottomasti erään kerroksen kahvitilan kattoon kiinnitetyt keinut, jossa voi käydä työkaverin kanssa kahvitauolla keinumassa ja keräämässä ajatuksia. Riku ja Teppo kertovat, että arkkitehdin ajatuksena oli alun perin tehdä kokonainen keinuneukkari, jossa olisi ringissä keinuja ja pöytä keskellä. Lopulta päädyttiin kuitenkin sijoittamaan keinut yleiseen taukotilaan.

Uusien tilojen tarkoituksena on parantaa työn ja vapaa-ajan tasapainoa, tiedonkulkua ja työn tehokkuutta. Jos yrityksessä halutaan jatkuvasti  innovoida uutta, täytyy tarjota työntekijöille sellaiset tilat, jossa tuottava työskentely onnistuu, sanoo Riku.

_MG_7852

Uusien ajatusten omaksuminen ja varsinkin niiden toteuttaminen käytännössä vaatii usein totuttelua ja vanhoista kaavoista ulos astumista. Työtilat voivat muotoilullaan haastaa myös yritystä uudistumaan. Siksi ei ehkä koskaan voida sanoa jonkin tilan olevan lopullisesti valmis – tila kehittyy samaan tapaan kuin yritys ja sen työntekijät kehittyvät.

Riku ja Teppo kertovat, että vaikka Nokia-talon remontti tällä erää onkin valmis, on heillä takataskussaan vielä paljon uudistusideoita. Vaikka osa ideoista varmasti jää ainoastaan paperille (vai mitä luulette, voiko Nokia-talolla joskus laskea liukumäkeä kerroksesta toiseen?), on haaveilulla aina tärkeä osansa myös työtilojen kehittämisessä.

Mitä mieltä olette uudistuneesta Nokia-talosta? Mitkä tiloista ovat teidän suosikkejanne?

_MG_7888 _MG_7873 _MG_7804

Kuvat: Nokia and dSign Vertti Kivi & Co. / Vertti Kivi ja Juha Rista

Jaa artikkeli
 

Lähettämällä kommentin hyväksyt sivuston käyttöehdot.

Tämä sivusto ei tarjoa asiakastukea, joten älä lähetä laitteesi huoltoon liittyviä kysymyksiä meille. Ole hyvä ja käytä Nokian asiakastukeen tarkoitettuja kanavia tai keskustelupalstoja puhelimesi huoltoon liittyvissä asioissa.

Ota yhteyttä Nokia-tukeen
Nokia Support -keskustelupalsta (englanninkielinen)

Lue kommentointiohjeet

 
  • Heidi Lemmetyinen

    Hieno juttu ja oikein hyvä jatko edelliselle. Keep up the good work!

  • Nuutti

    Aivan mahtavan näköistä! Kuvistahan voi poimia itsellekin Sisustus-ideoita. ;) Upeaa työtä – Jälleen.

  • Eemeli

    Aikamoisen hienon näköistä. :)

  • Juho

    On kyllä viihtyisän näköistä, tuossa ympäristössä jäisi mielellään vaikka ylitöihin :)

  • Ex-Nokian

    Weird. Are they in lighting business now, or what? It seems to me that you guys are lost and want still to show off like successful companies. You are history now..

  • nisi

    Love u Nokia!

  • http://blueviperr.tumblr.com/ Ezequiel Den R. Ubaña

    I really wanna work at Nokia.! If you need a Company Nurse, I’m just here. ^_^ I love you Nokia.! Certified Nokian here. ^_^

  • APH

    Tuolla kelpaa kyllä varmasti käydä töissä. :-)
    Erittäin siistin näköiset tilat, pakko myöntää. Todella Nokia-tyyliset kun katsoo esimerkiksi Lumia-mallistoa!
    Kiva juttu, pidän kovasti myös tällaisista teksteistä.

  • Pingback: Nokia House gets beautiful interior redesign (Photos) ← Nokia Innovation()

  • Mika

    Hienon näköistä! Millonkas Nokian pääkonttori aloittaa oman sähköntuotannon? Katto korkealla ja meren rannalla, joten tuulta riittäisi!

  • Annie

    Melkosen siistit valaisimet!